Pika-aituri Annimari Korte paineli Kalevan kisojen alkuerissä ajan 13,29. Häntä ei kuitenkaan nähty finaalissa.

Nainen paljasti, että hän antoi fysioterapeutti Jami Ahosen tehdä päätökseen siitä, kannattaako finaalista juosta. Ahonen ei suositellut ottamaan riskiä, ja finaali jäi väliin.

Korte kommentoi myöhemmin Iltalehdelle ratkaisua. Hän paljasti, että panokset olivat korkealla tuolla hetkellä.

– Olisi saattanut olla koko ura ohi, niin oli hyvin helppo päätös, sanaili Korte IL:lle.

Kortteen pakaran alaosassa on lihasvamma. Naisen quadratus femoris -lihas repesi kuusi viikkoa sitten ensimmäisen kerran ja sitten jälleen kolme viikkoa sitten Oulun Motonet GP:ssä.

Kortteen tilanne on nyt se, että hänellä ei ole asiaa Budapestin MM-kisoihin. Hän on erittäin sinut tuon asian kanssa.

– EM-kisat ja olympialaiset ovat päätavoitteeni. Haluan päästä syksyllä aloittamaan treenikauden terveenä. Olen ollut MM-kisoissa välierissä, niin ei minulla olisi voitettavaa MM-kisoissa tänä vuonna. EM-kisoissa ja olympialaisissa ensi vuonna minulla on voitettavaa, muistutti nainen IL:lle.

Naisten pika-aitojen SM-kultaa voitti SE-nainen Reetta Hurske. Lotta Harala oli kakkonen.

Tästä Iltalehden juttu.