Surkeassa iskussa ollut Topi Raitanen avasi nyt suunsa – täräytti selvää tekstiä
3 000 metrin estejuoksun Euroopan mestarin Topi Raitasen alkukausi ei ole mennyt toivotulla tavalla.
Pariisissa kesäkuun alussa juostu 8:22.00 herätti lupauksia. Sen jälkeen tuli kuitenkin kaksi todella vaisua juoksua Turussa (8:43.46) ja Puolassa (8:39.93).
– Alkukauden kolme kovaa kisaa tarjosivat yhden ennätyksen, mutta myös paljon reissaamista sekä huonoja yöunia. Näyttää sille että se oli tähän saumaan liikaa ja siitä saatiin suora palaute niin viikko sitten Turussa kuin juhannuksena Puolassa, kirjoitti mies viikko sitten Instagramissa.
Raitanen palaa keskiviikkona jälleen kilparadalle. Hän on Joensuun Motonet GP:n vetonaula yhdessä kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän kanssa.
Suomen yleisurheilutähtien kauden päätavoite on Budapestin MM-kisat. Raitanen rakentaa iskukykyään noihin kisoihin. Hän teki Joensuun kisan alla selväksi, että nyt pitää alkaa tapahtua.
– Haluan juosta alle 8.20:n ja vahvalla loppuvedolla. Muuhun en ole tyytyväinen. Alle 8.20:n pitää päästä, linjasi Raitanen Joensuun kisasta SUL:n tiedotteella.
Raitasen ennätys on 8.16,57. Vastassa ovat muun muassa marokkolainen Mohammed Tindoufti, jonka ennätys on kova 8.11,65.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Elina Lampela julkaisi kuvan pitkästä aikaa – seiväsnaisen fanit olivat sulaa vahaa
- Kerttu Niskasen mieheltä ikävää vihjailua Krista Pärmäkoskesta
- Johannes Kläbon intiimielämästä hämmästyttävä paljastus
- Venäjän hiihtotähdet olympialaisiin? ”Teemme muutoksia suunnitelmiin”
- Ikävä tieto Tour de Skin väliin jättäneestä Frida Karlssonista
- Eronnut Jasmi Joensuu puhui suunsa puhtaaksi Tour de Skin jälkeen
- Krista Pärmäkoski teki asioita harvinaisen selväksi IL:lle
- IS:lle paljastus: Therese Johaug latasi Kerttu Niskaselle brutaalin totuuden Tour de Skin maalissa
- ”Raivokohtaus” kulissien takana – IS:lle ikävä paljastus Suomen hiihtotähdestä Tour de Skillä
- Asiantuntija löi nyrkin pöytään – Therese Johaugista lausuttiin ääneen asia, jota kaikki ajattelivat
- HS: Kiekkomies otti yhteyttä Anni Vuohijokiin – se oli sitten menoa
- Shokkitieto Suomen hiihtotähdestä keskeytti Ylen lähetyksen
- Asiantuntija löi nyrkin pöytään – Therese Johaugista lausuttiin ääneen asia, jota kaikki ajattelivat
- Tuomio tuli: Virpi Sarasvuorelta armoton arvio Suomen hiihtoässästä
- ”Raivokohtaus” kulissien takana – IS:lle ikävä paljastus Suomen hiihtotähdestä Tour de Skillä
- Suomen hiihtotähti tuli maaliin – Ville Nousiainen pamautti saman tien ääneen karun totuuden
- Huh: Antti Tuisku teki järjetöntä jälkeä hiihtoladulla
- Kamera meni Johannes Kläbon viereen – Sami Jauhojärvi ei voinut käsittää, mitä hänen korvansa kuulivat
- Krista Pärmäkoski avasi suunsa Therese Johaugin tylystä tempusta
- Pihalla Tour de Skiltä – Ristomatti Hakola esitti nyt mykistävää ylivoimaa