Annimari Korte antoi palaa – rajuja paljastuksia dopingista

Pika-aituri Annimari Korte ei päässyt mukaan Budapestin MM-kisoihin. Korte on kuitenkin seurannut aktiivisesti ainakin dopingiin liittyvää keskustelua.
Kisojen yhteydessä on puhuttanut pika-aituri Tobi Amusanin tilanne. Häntä syytettiin aiemmin kesällä dopingtesteihin liittyvien olinpaikkatietojen laiminlyönnistä. Nainen vapautettiin kuitenkin ehdollisesta kilpailukiellosta ennen MM-kisoja.
Korte kirjoitti omista näkemyksistään Instagram Storiesissa.
– Tiesittekö, että suomalaisia kansainvälisen tason yleisurheilijoita testataan usein yli 10 kertaa vuodessa veri- ja virtsatesteillä. Olinpaikkatietojen laiminlyöntiä, joista esim 100 m maailmanmestari Coleman sai kilpailukiellon ei tunneta suurimmassa osassa lajeja. Joukkuelajeissa on joukkuekohtaisia olinpaikkatietoja, ei yksilökohtaisia päivittäisiä olinpaikkatietoja, alkoi päivitys.
Korte otti sitten esiin yhdysvaltalaiset joukkuelajit. Naisen mukaan ero testauksessa on valtava.
– NHL:ssä doping on käytännössä sallittua. Mm. kasvuhormoni on sallittua ja testaus on periaatteessa vapaaehtoista, silloinkin aina harjoitusten yhteydessä. Mitään seuraamuksia dopingista ei tule, jos pelaaja ei tiedä, mistä positiivinen testi johtuu. Valioliiga-futaria saatetaan testata vain kerran vuodessa tai ei ollenkaan ja ei testata lähes ollenkaan vaikka testosteronia. NBA-pelaajia testataan 4 kertaa virtsatesti vuodessa, harvoin pelien jälkeen. NBA:ssa nykyään vaikka marihuanaa ei testata, ennen piti jäädä kiinni kolme kertaa, että positiivinen testi tehtiin julkiseksi. NFL-pelaajia testataan 1–4 kertaa vuodessa, useimmiten testi etukäteen tiedossa. Veritestiä ei tehdä kaikille pelaajille ollenkaan MLB ei testaa ollenkaan ns. huumeita, vain kovempia dopingaineita. Kerran vuodessa ennaltailmoitettu testi, kerran vuodessa random (satunnainen).
– USA:ssa testauksen puutetta perustellaan sillä, että urheilu on viihdettä ja dopingin avulla parempaa viihdettä.
Sunnuntaina Korte kirjoitti eräästä toisesta huolenaiheesta dopingasioihin liittyen.
– Kun olinpaikkatiedoista on ollut puhe, niin yritin äsken kirjautua ja tuli mieleen näyttää miten se toimii… tai ei toimi. En itse pariin vuoteen päässyt kirjautumaan ollenkaan äppiin (sovellukseen), nyt pääsen joskus. Tässä epäonnistunut yritys. Kaiken tän jälkeen koko äppi hyytyi ennen kun pääsi päivittämään mitään. Tekstiviestipalvelukin oli useamman vuoden pois toiminnasta.
– Kansainvälisen tason urheilijat joutuvat siis päivittämään tänne aina kolme kuukautta kerrallaan yöpymispaikan ja tunnin aikaslotin joka päivä missä on tavoitettavissa. Jos suunnitelmat muuttuu, pitää ne heti päivittää. Kolme missattua testiä (eli et oo paikalla päivittäin siellä missä oot ilmoittanut) tai unohdusta päivittää vuoden aikana, johtaa aina kilpailukieltoon, valisti Korte.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Oman rakkaan temppu sai hiihtotähti Ebba Anderssonin ”shokkiin”
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Hiihtotähti Jasmi Joensuulta yllättävä veto
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Eroava Riitta-Liisa Roponen yhtä hymyä – viihtyi Lapin lumilla tässä seurassa
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Maria Huntingtonin temppu käynnisti sontamyrskyn – näin nainen reagoi
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Suomen hiihtonaiset laittoivat bilevaihteen silmään Levillä – tällaista jälkeä tuli
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Uuden äärellä – Kristiina Mäkelän elämässä valtava muutos