MM-kisoihin valittu suomalaisjuoksija tulistui Annimari Kortteen päivityksestä – laukoi suoraa tekstiä
Annimari Kortteella ei ole asiaa Budapestin MM-kisoihin. SE-nainen Reetta Hurske ja Lotta Harala edustavat Suomea naisten 100 metrin aidoissa.
Korte on aiemmin kertonut, että hänen katseensa on ennen kaikkea ensi vuodessa. Silloin järjestetään EM-kisat ja olympialaiset.
Korte teki kuitenkin Instagramissa selväksi, että hänen on vaikea hyväksyä MM-kisojen ranking-järjestelmää.
Suomalaisaituri ei pystynyt alittamaan tulosrajaa 12,78. Puolet kisoihin pääsevistä menee kuitenkin ranking-pisteiden perusteella. Korte oli rankingin 52:s. Maailmantilastossa nainen on sijalla 44.
– Kansainvälisen yleisurheiluliiton ranking-järjestelmä on virheellinen. Kauden paras aikani 12,83 ja viiden parhaan kisan keskiarvo 12,89 eivät riittäneet Budapestin MM-kisoihin, mutta (toisen urheilijan) kauden paras 12,96 ja keskiarvo 13,02 riittivät… Rankingissa edelläni on jopa urheilijoita, joiden ennätys on 13,09 ja kauden paras päälle 13 sekuntia, tilitti Korte.
Kortteen mukaan sijoituksille annetaan liikaa arvoa ranking-järjestelmän pistelaskussa.
– Tässä julkaisussa ei ole kyse minun paikastani. Kyse on siitä, kuinka epäreiluja sijoituspisteet ovat ja kuinka tämä järjestelmä vain lisää epätasa-arvoa ja korruptiota, päätti Korte.
Maratonilla Suomea Budapestissa edustava Nina Chydenius avasi myös sanaisen arkkunsa kommenttiosiossa. Hän hämmästeli yhden oman matkansa rankingia.
– 10 000m ranking on myös ihan älytön. Siinä on lisätty tälle kaudelle maasto-kisat kiintiö, joten rankissa on juoksijoita, jotka ei ole ikinä juossut rata 10 000m tai juoksijoita jotka ovat huomattavasti hitaampia mitä muut siinä listalla. Maastokisat on kovan tason label kisoja ja niistä top sijoitukset nostaa juoksijat ylhäälle rankiin. Aivan älytön sekin! hämmästeli Chydenius.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Yleisurheilun olympiavoittaja on kuollut
- Suomalainen yleisurheilunainen käänsi katseita – ”Näytänköhän nätiltä?”
- Iivo Niskasta kyykyttänyt tähti ulos Tour de Skiltä – miehen kuppi meni nurin
- Aino-Kaisa Saarinen sai Ylellä shokkitiedon Suomen hiihdosta – ällistyi kuulemastaan
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdeltä musertava päivitys
- Alisa Vainio teki ikävän paljastuksen tilanteestaan – ”Kroppani ei kestänyt”
- Aleksandr Bolshunov murtui kyyneliin kesken hiihdon – ei voinut käsittää, mitä hänelle on tapahtunut
- Paljastus: Tätä ainetta Norjan hiihtotähdet käyttävät nyt
- Loistojuttu Kerttu Niskaselle – Therese Johaugin ongelma paljastui
- Melkoinen näky: Sami Jauhojärvi ällisteli naishiihtäjän vartaloa
- Paljastus: Tätä ainetta Norjan hiihtotähdet käyttävät nyt
- Aino-Kaisa Saarinen sai Ylellä shokkitiedon Suomen hiihdosta – ällistyi kuulemastaan
- Loistojuttu Kerttu Niskaselle – Therese Johaugin ongelma paljastui
- Iivo Niskasta kyykyttänyt tähti ulos Tour de Skiltä – miehen kuppi meni nurin
- Aleksandr Bolshunov murtui kyyneliin kesken hiihdon – ei voinut käsittää, mitä hänelle on tapahtunut
- Rakkaus kukoistaa – hiihtäjät löysivät toisensa
- Alisa Vainio teki ikävän paljastuksen tilanteestaan – ”Kroppani ei kestänyt”
- Ero Seppo Rätyyn on valtava – suomalainen keihästähti paljasti penkkituloksensa
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdeltä musertava päivitys
- Hiihdon olympiavoittaja palasi neljän vuoden tauon jälkeen – heti ällistyttävää jälkeä