Wilma Murto on avannut Suomen mitalitilin yleisurheilun MM-kisoissa. Salolainen otti seiväshypyn MM-pronssia tuloksella 480.

Murto sivusi samalla kauden parasta tulostaan. USA:n Katie Moon ja Australian Nina Kennedy jakoivat voiton ylittämällä 490.

Murto ylitti korkeudet 450, 465, 475 ja 480 ensimmäisellään. Etenkin 475:n ylitys oli niin ilmava, että odotukset nousivat kattoon. Grafiikan mukaan Murto olisi voinut ylittää tuolla hypyllä jopa 490.

485 oli lopulta liikaa Murrolle. Yksikään kolmesta yrityksestä ei ollut erityisen lähellä. Moonin ja Kennedyn tulokset tekivät selväksi, että suomalaiselle ei jää nyt paljon jossiteltavaa. Murto on hienosti maailman kolmanneksi paras seiväshyppääjä.

Kun Slovenian Tina Sutej epäonnistui kolmannen kerran korkeudesta 485, sai Murron pronssi sinettinsä.

Tuossa vaiheessa myös Ylen selostamo otti ilon irti MM-mitalista. Samalla lyötiin pöytään uskomattomalta kuulostava fakta: suomalaisnainen on viimeksi ottanut MM-mitalin vuonna 1995. Silloin Mikaela Ingberg oli keihäänheiton pronssilla. Miehissä edellinen MM-mitali on Tero Pitkämäen pronssi vuodelta 2015.