Yle tiputti uutispommin yleisurheilun MM-kisojen jälkeen

Yleisurheilun MM-kisat saatiin päätökseen sunnuntaina. Yle on kertonut hurjia uutisia katsojaluvuista.
MM-kisat tavoittivat Suomessa 3,1 miljoonaa televisiokatsojaa. MM-kisalähetyksillä oli keskimäärin 650 000 katsojaa. Niiden keskimääräinen tavoittavuus oli 1,1 miljoonaa.
Suurimman keskikatsojaluvun (1,2 miljoonaa) ja tavoittavuuden (2,1 miljoonaa) keräsi Wilma Murron tähdittämä iltasessio 23. elokuuta.
– Yleisurheilulähetystemme suosio on maailman mittakaavassa poikkeuksellisen suurta. Suomalaiset rakastavat yleisurheilua ja tuntevat lajin hyvin. Kun maailman huippujen joukossa nähtiin hiljaisten vuosien jälkeen paljon suomalaisia, kiinnostus oli selvässä kasvussa, kertoi Yle Urheilun päällikkö Joose Palonen tiedotteella.
– Yle Urheilun kisatiimi teki rautaisella ammattitaidolla erinomaista työtä lähetysten räätälöimiseksi suomalaiselle yleisölle. Selostukset, haastattelut, ainutlaatuiset kuvat ja hetket suoritusten takana toivat urheilijat katsojille tutuiksi. Ilahduttavaa oli myös into, jolla yleisö osallistui keskusteluun chatissä ja testasi taitojaan Kisapähkinässä, Palonen jatkoi.
Kisojen aikana Yle Urheilun verkkosivuille tehtiin yhteensä lähes 4,2 miljoonaa vierailua. Suomalaiset voivat seurata yleisurheilun arvokisoja jatkossakin Ylen kanavilta. Ensi kesänä Yle näyttää yleisurheilun EM-kisat Roomasta sekä olympiakisat Pariisista.
Ylellä on esitysoikeudet yleisurheilun EM-kisoista vuoteen 2026 saakka ja MM-kisoista vuoteen 2029 saakka. Yleisurheilua nähdään myös osana olympialaisia, joiden oikeudet Ylellä on vuoteen 2032 saakka.
Lähde: Ylen tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Nyt se on julkista tietoa – suomalaishiihtäjä tiputti uutispommin Ylellä
- Sami Jauhojärvi löi nyrkin pöytään – laukoi rajua tekstiä
- Nyt se on ohi – Suvi Minkkinen myönsi totuuden tilastaan
- Dorothea Wiererin ja ampumahiihtomiehen yhteiskuvat villitsivät
- Seivästähti Elina Lampelalla raju kotimatka pettymyksen jälkeen
- Kerttu Niskanen vaikeni IL:ssä – ei halunnut puhua enempää tästä aiheesta
- Ylelle vahvistettiin: Ella Junnila teki rajun ratkaisun – ”Näin on käynyt”
- Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
- Tämä näky oli liikaa – IL:lle brutaali arvio Iivo Niskasesta
- Nyt se sanottiin ääneen – HS:lle karu väite Krista Pärmäkoskesta
- Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
- Nyt se sanottiin ääneen – HS:lle karu väite Krista Pärmäkoskesta
- Huomasitko tätä? Ylen kamerat todistivat, kuinka Therese Johaug nöyryytti suomalaishiihtäjää
- Suvi Minkkisen tunarointi maksoi kovan hinnan – ”Ihan hajalla”
- Toni Nieminen paljasti karun totuuden Ylelle
- Ylelle vahvistettiin: Ella Junnila teki rajun ratkaisun – ”Näin on käynyt”
- Kilpasisko tylytti Kerttu Niskasta julkisesti – karua vihjailua
- Jasmi Joensuu biletunnelmissa – tällaisessa seurassa nainen viihtyi
- Dorothea Wiererin ja ampumahiihtomiehen yhteiskuvat villitsivät
- Tämä näky oli liikaa – IL:lle brutaali arvio Iivo Niskasesta