Seiväshyppääjä Wilma Murron kilpailukausi venyi Eugenen Timanttiliigan finaalin myötä syyskuun puoliväliin saakka. Hän taisteli tuossa kisassa neljänneksi ja jäi sen jälkeen lomalle.

Murto on julkaissut päivityksiä Atlantin toiselta puolelta. Hän jakoi hiljattain Instagramissa videon, jossa tunnelmoitiin USA:n länsirannikolla.

– Toisin kuin laulun sanat väittävät, viikko LA:ssa (ja hieman San Franciscossa) ei ollut yhtään huono idea.

Tiistaina Murto oli ilmeisesti ehtinyt jo Espanjaan. Hän julkaisi varsin kesäiseltä näyttävän kuvapäivityksen sieltä.

– Todellisuus iskee kohta, mutta olen siihen saakka täydessä lomamoodissa, sanaili Murto ja lisäsi aurinkoa esittävän emojin.

Murto on ansainnut leponsa MM-pronssin tuoneen kauden jälkeen. Levon jälkeen onkin edessä erittäin tärkeä harjoituskausi.

Ensi vuonna on tarjolla yleisurheilun EM- ja olympiamitaleja. Murto kuuluu lähtökohtaisesti suosikkeihin molemmissa arvokisoissa.

Video tästä.