Suomen Davis Cup -sensaatio ällistyttää maailmalla – yksi seikka ei mene jakeluun
Suomen miesten maajoukkue on edennyt sensaatiomaisesti tenniksen Davis Cupin välieriin. Voitto Kanadasta irtosi tiistaina otteluin 2–1.
Suomen ykköspelaaja Emil Ruusuvuori ei loukkaantumisen vuoksi pystynyt pelaamaan. Kanadalta taas puutui johtotähti Felix Auger-Aliassime.
Patrick Kaukovalta taipui päivän ensimmäisessä ottelussa entisen maailmanlistan kolmoselle Milos Raonicin erin 3-6, 5-7. Sen jälkeen astui esiin Davis Cupissa loistanut Otto Virtanen. Hän kaatoi Kanadan Gabriel Diallon 6-4, 7-5.
– Aivan uskomaton fiilis, iso kiitos kaikille katsomaan tulleille. Aivan uskomatonta pelata tällaisen yleisön edessä, hämmästeli Virtanen Tennisliiton tiedotteella ottelun jälkeen.
Virtasen mahtivire toi miehelle paikan nelinpeliin Harri Heliövaaran parina. Vastassa oli Kanadan pari Vasek Pospisil/Alexis Galarneau. Suomalaiskaksikko taisteli lopulta voiton 7-5, 6-3 ja varmisti näin historiallisen paikan MM-välieriin, jossa vastaan asettuu Tshekki tai Australia.
– Aika kiva oli pelata Oton kanssa nelinpeliä. Katsoin siinä kaksinpelin aikaan, että osuu aika kivasti. Emme olleet ikinä pelanneet edes harjoituspistettä yhdessä, joten olihan tämäkin aikamoinen tarina. Uskomattomat fiilikset, ihan tyhjentävä olo, kommentoi Heliövaara taiston tauottua Tennisliiton verkkosivuilla.
– Olihan siinä aikamoinen polte, kun olimme 0-1 häviöllä. Että piti voittaa molemmat ottelut ettei tämän vuoden Davis Cup -pelimme olisi siinä. Pakkovoittoja tarvittiin ja ne saatiin. Aikalailla täydellinen päivä niin itselleni kuin koko Suomen urheilukansalle, hehkutti puolestaan Virtanen.
Tennis on valtavan suosittu laji maailmalla. Sen huomasi myös reaktioista sosiaalisessa mediassa. Suomen tennissensaatio hämmästytti lajin asiantuntijoita ympäri maailmaa. Yksi teema toistui viesteissä: hämmennys siitä, miten Suomi onnistui tempussa ilman Emil Ruusuvuorta.
– Vau. Otto Virtanen (mikä päivä häneltä) ja Harri Heliövaara voittavat Vasek Pospisilin ja Alexis Galarneaun erin 7-5, 6-3, ja Suomi (ilman Ruusuvuorta) voittaa Kanadan (ilman Auger-Aliassimea ja Denis Shapovalovia) 2-1 ja etenee historiansa ensimmäiseen Davis Cupin välierään. Uskomatonta, kirjoitti tennistoimittaja Jose Morgado X:ssä.
– Sensaatio Malagassa. Suomi ilman Ruusuvuorta pääsee historiansa ensimmäistä kertaa Davis Cupin välieriin, hehkutti toimittaja Giorgio Spalluto.
Myös tennistoimittaja Ben Rothenberg ihasteli Suomen sensaatiota.
– Tämän Suomen joukkueen matka tässä Davis Cupissa on ollut aivan villi, hyvä luoja. Kilpailu itsessään on erikoisessa tilassa sen suhteen, miten se heijastaa (tai ei heijasta) tenniksen tilannetta viime vuosikymmeniltä, mutta tämä on villi tuhkimotarina, sanaili Rothenberg.
Suomen MM-välierä pelataan perjantaina.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään