Vaikeneminen loppui – Venäjältä synkkä paljastus Aleksandr Bolshunovista

Venäläisiä hiihtotähtiä ei ole nähty kansainvälisissä kisoissa kevään 2022 jälkeen. Olympiatähti Aleksandr Bolshunov ja kumppanit eivät ole mukana myöskään tulevalla sesongilla.
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS on linjannut, että venäläisiä ja valkovenäläisiä ei olla ottamassa tähän hätään takaisin maailmancupiin. Venäläiset ovat siis keskittyneet urakoimaan kansallisissa kisoissa.
Bolshunovin terveydentilasta on liikkunut erilaisia puheita ja huhuja jo jonkin aikaa. Hänen on kerrottu loukkaantuneen syksyllä.
Valmentaja Juri Borodavko on nyt puhunut asiasta suoraan. Luotsin mukaan Bolshunov loukkasi selkänsä elokuussa harjoitusleirillä Valko-Venäjällä eikä ole vieläkään valmis harjoittelemaan täysipainoisesti.
– Vamma on melko vakava, ja siitä toipuminen kestää kauan. Olemme vähitellen siirtyneet kovempaan harjoitteluun. Hän pystyy jo tekemään intervalleja, mutta on myös odotettava magneettikuvia, jotta näemme missä kunnossa tyrä on. Sitten voimme tehdä päätöksiä, avasi Borodavko R-Sportille.
Borodavko ei ollut vielä tässä vaiheessa, onko Bolshunov mukana Venäjän Cupin avauskisassa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Se on loma – Suvi Minkkinen julkaisi upean kuvan
- Tästä ei hiiskuttu – koko karu totuus Frida Karlssonista paljastui nyt
- Suomalaiset ampumahiihtäjät hempeilivät yhteiskuvissa
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa käänne – näin Kaisa Mäkäräinen reagoi
- Robert Helenius teki uuden aluevaltauksen – ällistyi ihmisten reaktioista
- Shokkiratkaisu: Hiihtotähti lähtee maajoukkueesta – suora viesti ”vihaajille”
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”