Norjan hiihdon ykköstähti Johannes Kläbo on alkanut saada viime kuukausina entistä enemmän kritiikkiä vuonomaassa.

Kläbo ilmoitti viime kauden päätteeksi jättävänsä Norjan maajoukkueen. Hän pääsi maailmancupin kauden alla lopulta Norjan hiihtoliiton kanssa sopuun niin sanotusta urheilijasopimuksesta.

Sekään ei ole tosin kaikkia miellyttänyt. Osa muista urheilijoista on hämmästellyt Kläbolle annettuja etuoikeuksia.

Uusin kohu on valmis Trondheimin maailmancup-viikonlopun alla. VG-lehti paljasti nimittäin, että Kläbon kahdeksassa yhdeksästä Viaplaylle antamassa haastattelussa ei ole näkynyt Norjan hiihtoliiton pääyhteistyökumppanin Sparebank 1:n logoa. Huppu tai lasit ovat peittäneet sen.

Kun Kläbo esimerkiksi kohtasi median kauden alla Rukalla, ei logoa näkynyt. Norjan hiihtopomo Espen Bjervig kommentoi nyt asiaa VG:lle.

– Johannes on aina toiminut ammattimaisesti Norjan hiihtoliiton sponsoreita kohtaan, joten uskon tämän olevan vahinko, viestitti Bjervig.

Kläbolta kysyttiin asiasta Trondheimissa kisoja annen.

– Tänä viikonloppuna minulla on kaksi tavoitetta: hiihtää nopeasti ja näyttää Sparebankin logoa mahdollisimman paljon, sanaili Kläbo VG:lle.

Kun häneltä kysyttiin, miksi lasit ovat olleet logon päällä, oli vastaus tyly.

– Ei minulla ole mitään kommenttia tuohon.

Kläbon Norjan hiihtoliiton kanssa tekemä urheilijasopimus tuo juuri sponsorinäkyvyyttä koskevia etuoikeuksia urheilijalle. Sovun mukaan Kläbo saa maailmancup-viikonloppujen ulkopuolella esitellä omia yhteistyökumppaneitaan vapaammin.