Ruotsin Frida Karlsson voitti lauantaina naisten 20 kilometrin perinteisen kisan maailmancupissa Oberhofissa. Norjan naiset eivät pystynyt taaskaan haastamaan kärkeä. Kärsivällisyys alkaa ilmeisesti loppua vuonomaassa.

Kokenut Heidi Weng oli kahdeksas. Margrethe Bergane ylsi sijalle 14 ja oli toiseksi paras norjalainen. Hän putosi lopussa esimerkiksi Kerttu Niskasen ja Krista Pärmäkosken kyydistä.

Norjalainen hiihtoasiantuntija Petter Skinstad ei silitellyt Berganen päätä kisan jälkeen. 22-vuotias hiihtäjä oli ajoittain mukana kärkitaistossa, mutta hyytyi rajusti lopussa. Skinstad teki oman arvionsa X:ssä.

– Jos kukaan ei ole jo sitä tehnyt, niin kuinka monta omaa kisaansa Margrethe Berganen on pilattava, ennen kuin joku valmentaja tekee hänelle kunnon kisasuunnitelman? Hänellä riittää kapasiteettia taistella huippusijoista, joten tätä on tuskallista katsoa. Kaksi epäonnistumisten kautta on jo liikaa!

Skinstadin tilitys keräsi huomiota. Eräs fani tiedusteli, voiko Berganea verrata potentiaaliltaan jopa Therese Johaugiin.

– Ei oikeastaan, sillä Johaug oli selvästi parempi kapasiteetiltaan, mutta ne asiat, joita voi parantaa, ovat melko samaa tasoa.

Skinstadin mielestä Berganella riittää runsaasti parannettavaa taktisesti ja teknisesti. Hän muistutti, että Johaugilla ei ollut heikkoja osa-alueita.

Petter S. Skinstad

@PetterSkinstad
Forutsatt at ingen allerede har gjort det: Hvor mange fellesstarter skal Margrethe Bergane få ødelegge for seg selv før noen i trenerapparatet tar en ordentlig runde med henne og legger en løpsplan? Kapasiteten er jo god nok til å kjempe helt i toppen, så dette er jo bare vondt å…

LUE MYÖS