IL: Suomalainen hiihtotähti tyrmistyi toimittajan väitteestä – teki yhden asian selväksi

Hilla Niemelä koki kovia viikonloppuna Salpausselän kisoissa. Vapaan sprintin aika-ajon kuudenneksi taistellut Niemelä kaatui puolivälierässä ja menetti mahdollisuuden jatkopaikkaan.
Niemelä nousi helmikuussa otsikoihin, kun hän säväytti hiihdon nuorten MM-kisoissa. Nainen otti MM-hopeaa alle 23-vuotiaiden sarjassa.
Iltalehti kertoo, että Niemelä paljasti tavoittelevansa seuraavaksi paikkaa maailmancupin sprintin välierissä. Hän teki kuitenkin yhden asian harvinaisen selväksi. Kun joku toimittajista tiedusteli, pitääkö nainen itseään sprinttihiihtäjänä, oli vastaus selvä.
– Ei, ei, ei! Olen yleishiihtäjä, mutta sprintti kulkee kaikista parhaiten. Harjoitteluni on kestävyysharjoittelua. Nopeita soluja on sen verran, että jaksan hiihtää sprinttiä, selvitti nainen Iltalehdelle.
– Sprintti on todella kivaa. Haluan hiihtää sitä, mutta myös normaalimatkan kisoja.
Niemelä laittoi kisansa pakettiin myös Instagramin puolella.
– Jopas oli sprinttipäivä Lahden maailmancupissa. Karsinnan 6. ja erässä sitten lumen pinnalla köllöttämistä. Vähän jäi arvailun varaan tän päivän kapasiteetti mutta harmittelupa ei mitään auta ja onneks on Tiia Olkkonen maalissa lohduttamassa + seuralaisena rankaisuvedoissa, tilitti hiihtoässä.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Silja Kososelta jälleen hirmuveto – ennätys romukoppaan
- Hiihtoura loppusuoralla – Antti Tuisku puhui nyt suutaan puhtaaksi
- Hehkutukselle stoppi – Norjassa sanottiin suoria totuuksia Therese Johaugista
- Raivo repesi – hiihtäjältä nähtiin silmitöntä väkivaltaa
- Nyt se on julkista tietoa – suomalaishiihtäjä tiputti uutispommin Ylellä
- Sami Jauhojärvi löi nyrkin pöytään – laukoi rajua tekstiä
- Nyt se on ohi – Suvi Minkkinen myönsi totuuden tilastaan
- Dorothea Wiererin ja ampumahiihtomiehen yhteiskuvat villitsivät
- Seivästähti Elina Lampelalla raju kotimatka pettymyksen jälkeen
- Kerttu Niskanen vaikeni IL:ssä – ei halunnut puhua enempää tästä aiheesta
- Dorothea Wiererin ja ampumahiihtomiehen yhteiskuvat villitsivät
- Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
- Nyt se on ohi – Suvi Minkkinen myönsi totuuden tilastaan
- Raivo repesi – hiihtäjältä nähtiin silmitöntä väkivaltaa
- Toni Nieminen paljasti karun totuuden Ylelle
- Nyt se on julkista tietoa – suomalaishiihtäjä tiputti uutispommin Ylellä
- Nyt se sanottiin ääneen – HS:lle karu väite Krista Pärmäkoskesta