Kimi Räikkönen ylitti rajan – miehen kotona odotti yllättävä viesti
Kimi Räikkönen päätti upean F1-uransa vuonna 2021. Samalla päättyi Räikkösen kisainsinöörinä viimeiset kolme vuotta työskennelleen Julien Simon-Chautempsin ura moottoriurheilun kuninkuusluokassa.
Ranskalainen on tullut tällä kaudella tunnetuksi F1TV:n asiantuntijana. Simon-Chautemps on nyt puhunut Motorsport.comille urastaan.
Räikkönen oli luonnollisesti isossa roolissa Simon-Chautempsin uralla. Mies ylisti innolla Jäämiestä.
– Kimi ei ollut sellainen kuski, jolle annetaan ohjeista ajamisen suhteen. Mutta hän sanoi: ”Kuuntele, auto tekee tuota. En muuta ajamistani, mutta jos pystytte parantamaan autoa tuolta osin, niin ajan lujempaa.” Sitten teimme niin, ja hän ajoi välittömästi lujempaa. Se oli palkitsevaa.
Kaikille on selvää, että Räikkönen ei nauttinut F1-sarjaan kuuluvista mediavelvollisuuksista ja sponsoritilaisuuksista. Simon-Chautemps teki kuitenkin selväksi, että Räikkönen saattoi soittaa Simon-Chautempsille ja puhua auton yksityiskohdista.
– Teknisellä puolella hänellä oli uskomaton tietomäärä. Hän tietää, mitä muuttamalla saa eniten irti autosta. Hänestä olisi voinut tulla hyvä kisainsinööri. Hän todella nautti auton parantamisesta.
Räikkösellä meni ajoittain hermot. Yksi sellainen hetki todistettiin vuonna 2020 Toscanan GP:ssä, jossa tuli kolme kertaa kisan keskeyttävä punainen lippu. Kun autot tulivat varikolle, kävi Räikkönen kuumana ensin, kun renkaanlämmittimet olivat hukassa. Kisainsinööri sai kuulla raivon.
Lisää lunta tupaan tuli, kun Räikkönen sai viiden sekunnin aikarangaistuksen ylitettyään varikkoviivan.
– Sitten sanoin hänelle viiden sekunnin rangaistuksesta, ja hän huusi: ”Miksi?!” Muistan tulleeni sen jälkeen kotiin ja saaneeni viestin Kimiltä: ”Anteeksi, olin ehkä liian ankara sinua kohtaan. Pahoittelut siitä.”
– Välillämme oli paljon tuollaista hauskaa kommunikaatiota. Voin vain sanoa, että minulla oli aina hauskaa tehdessäni töitä Kimin kanssa. Tulen muistamaan sen ajan aina.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Kalle Palander teki uuden aluevaltauksen – palaute oli brutaali
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään