Reetta Hurske tuli MM-kisoihin – luki sitten asian, jota ei olisi voinut uskoa

Pika-aitojen SE-nainen Reetta Hurske kilpailee sunnuntaina naisten 60 metrin aidoissa Glasgow’n MM-kisoissa.
Hurskeen kauden paras 7,99 jää kauas hänen viime vuonna tekemästään Suomen ennätyksestä (7,79). Naisen menoa on haitannut Torunin kisassa tullut kaatuminen.
Hurske oli kuitenkin varsin luottavainen, kun hän ennakoi kisaa. Nainen myönsi yllättyneensä siitä, kuinka vahva hänen oman kauden paras aikansa on.
– Tulin tänne hyvällä fiiliksellä ja yllätyin, että 7,99:llä ei tilastossa olla niin kaukana kärjestä, Hurske avasi SUL:n tiedotteella.
Alkueristä jatkoon menee kolme parasta per erä ja kuusi aikavertailusta. Hurske on tilastoajoissa erän kolmanneksi nopein Irlannin Sarah Lavinin (7,91) ja Hollannin Maayke Tjin-A-Limin (7,98) takana.
– Omassa juoksussani on aineksia. Lähtö ja loppu toimivat. Ne kun saisi osumaan samaan juoksuun. Ehkä aika lähtee nyt paranemaan, mikä ainakin on hakusessa, Hurske arvioi.
MM-kisoihin osallistuvien tilastossa Hurske on 13. sijalla. Ykkösenä on ME-ajan 7,79 tällä kaudella kellottanut Bahaman Devynne Charlton.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Se on loma – Suvi Minkkinen julkaisi upean kuvan
- Tästä ei hiiskuttu – koko karu totuus Frida Karlssonista paljastui nyt
- Suomalaiset ampumahiihtäjät hempeilivät yhteiskuvissa
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa käänne – näin Kaisa Mäkäräinen reagoi
- Robert Helenius teki uuden aluevaltauksen – ällistyi ihmisten reaktioista
- Shokkiratkaisu: Hiihtotähti lähtee maajoukkueesta – suora viesti ”vihaajille”
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”