Virpi Sarasvuo katsoi Suomen nykytähden hiihtoa – teki hetkessä jäätävän arvion
Kerttu Niskanen otti lauantaina kauden kolmannen voittonsa hiihdon maailmancupissa. Hän oli ykkönen Falunin 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa. Johanna Matintalo oli kilpailun kakkonen.
Niskanen johti kisaa alusta loppuun. Tiukille se kuitenkin meni, sillä Matintalo otti naista hurjasti kiinni lopussa ja hävisi vain reilut neljä sekuntia maalissa.
– Lähdin aika kovaa. Aika lyhkäsiä ovat nuo nousupätkät, ja erikoinen keli oli. Todella haastavaa oli ylipäätään nähdä noissa laskuissa ylipäätään mitään… Meni ihan suunnitelmien mukaan, kommentoi nainen itse Viaplaylle.
Virpi Sarasvuo (aiemmin Kuitunen) seurasi Niskasen hiihtoa Viaplayn asiantuntijana. Sarasvuo kertoi tajunneensa välittömästi, mitä Niskanen lähtee tekemään. Alun veto oli hurja.
– Kyllä heti näki lähtösuoralla, että oli ihan hirvittävä ero kilpakumppaneihin. Niin kuin Kerttu itsekin haastatteluissa sanoi, niin hän pyrkikin lähtemään kovaa. Toki se hieman loppumatkasta kostautuikin. Tai sanotaan nyt kummin päin, mutta Matintalo tuli todella lähelle lopussa.
– Kyllä Niskanen oli tässä lopussa myös aika tiukilla. Kone kestää kuitenkin tätä kuritusta, ja hän jaksoi maaliin saakka ja otti voiton tänään, kehui Sarasvuo.
Falunissa kilpaillaan vielä sunnuntaina 20 kilometrin vapaan hiihtotavan matkat.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään