Suomalainen vuorijuoksija Susanna Saapunki oli hurjassa iskussa pääsiäisenä Coll de Pal -ylämäkilpailussa Espanjassa. Hän vei täysin ylivoimaisen voiton 19,5 kilometrin reitillä.

Nuorempana uraa hiihtäjänä tehnyt Saapunki kellotti ajan 1.33.11. Hän voitti kakkoseksi tulleen Sara Alonson yli viidellä minuutilla.

Saapungin vahvasta vedosta kertoo se, että aiempi reittiennätys meni rikki peräti yli seitsemällä minuutilla. Matkalla oli nousua yhteensä 1 320 metriä.

– Olen tyytyväinen suoritukseen ja loppuaikaan. Nautin näistä minun ominaisuuksille sopivista puhtaista ylämäkikisoista. Juoksu oli voimakasta ja jaksavaa koko ajan. Energia- ja juomatankkaukset onnistuivat hyvin. Ennen kisaa jännitti, miten energiat riittävät koko reitille, Saapunki kommentoi SUL:n tiedotteella.

– Harjoittelu on ollut erittäin kuormittavaa. Kiva päättää raskas leiri onnistuneeseen ylämäkikisaan, Saapunki selvitti.

Saapunki tähtää touko–kesäkuussa järjestettäviin vuorijuoksun EM-kisoihin.

LUE MYÖS