Ylen shokkiuutinen oli liikaa – urheilutähti pamautti suorat sanat Hiihtoliitosta

Yle paljasti maanantaina, että Hiihtoliitto on tarjonnut synkän uutisen mäkihypyn ja yhdistetyn lajivalmentajille. Asia on kuohuttanut runsaasti yli lajirajojen.
Hiihtoliitto kertoi mäkihypyn ja yhdistetyn maajoukkuevalmentajille, että heidän sopimuksiaan ei olla tässä vaiheessa uusimassa. Kesällä ei käytännössä ole maajoukkuetoimintaa näissä lajeissa.
Viesti asiasta lähetettiin Ylen mukaan viikonloppuna. Valmentajille kerrottiin, ettei jatkosopimuksille ole taloudellisia edellytyksiä.
– Johtokunta joutui torstaina valitettavasti päättämään, ettei liitto voi toistaiseksi tehdä uusia sitoumuksia, kuten työsopimuksia. Ensi kaudella toiminta varmasti jatkuu, mutta tässä vaiheessa ei ole tietoa, koska uusien sopimusten tekeminen on mahdollista, kertoo Yle viestin esimerkiksi sisältäneen.
Viestin on kirjoittanut Hiihtoliiton varapuheenjohtaja ja mäki-yhdistetyn edustaja Lauri Kettunen. Sen lisäksi sen ovat allekirjoittaneet liiton lajijohtaja Mika Kojonkoski, Tony Kilponen, Riina Valto ja Niina Meis.
Yle jakoi uutisesta paloja myös Instagramissa. Se sai Suomea esimerkiksi MM-kisoissa edustaneen moukarinheittäjän Tuomas Seppäsen reagoimaan.
– Hei nyt oikeesti… Talousasiat eli varainhankinta kuntoon… Tuliko tää nyt oikeasti yllätyksenä joillekin siellä liitossa että rahat loppuu 2024 keväällä… Ja paniikkinappulalla lopetetaan mäkihypyn ja yhdistetyn maajoukkuetoiminta? hämmästeli Seppänen.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Uutispommi muhii – Venäjää juonitaan takaisin kansainvälisiin hiihtokisoihin
- Ei asiaa MM-kisoihin – Anne Kyllönen paineli hirmuista vauhtia koti-Suomessa
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi surullisen lopun – ”Itku tuli”
- Älytön kehitysloikka – suomalaisjuoksija esitti mykistävää ylivoimaa
- IL: Tämä kysymys oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen vaikeni kuin taikaiskusta
- Mäkihyppylegenda Toni Nieminen teki uuden aluevaltauksen – ei hyvältä näytä
- Tähän on tultu: Janne Ahonen vastasi aivan brutaaliin kysymykseen Ylen suorassa lähetyksessä
- Tämä näky oli liikaa – Therese Johaug rajujen syytösten kohteena
- Kerttu Niskasen mieheltä selvät sanat Krista Pärmäkoskesta
- Iivo Niskanen ulos MM-kisoista – norjalaisasiantuntija esitti välittömästi rajun väitteen
- Kerttu Niskasen mieheltä selvät sanat Krista Pärmäkoskesta
- Krista Pärmäkoski lausui STT:lle selvät sanat Kerttu Niskasen toiminnasta
- Tämä näky oli liikaa – Therese Johaug rajujen syytösten kohteena
- Mäkihyppylegenda Toni Nieminen teki uuden aluevaltauksen – ei hyvältä näytä
- Ylellä ikävä väite – Kerttu Niskanen teki tylyn tempun Norjassa
- Tähän on tultu: Janne Ahonen vastasi aivan brutaaliin kysymykseen Ylen suorassa lähetyksessä
- Olisitko uskonut? Ällistyttävä paljastus Suvi Minkkisen muodonmuutoksesta
- Iivo Niskanen ulos MM-kisoista – norjalaisasiantuntija esitti välittömästi rajun väitteen
- IL: Tämä kysymys oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen vaikeni kuin taikaiskusta
- Sami Jauhojärvi sekoitti pakkaa Norjassa – ”Siellä joku vaimoehdokas oli”