Ensi talvena on edessä iso kausi maastohiihdossa. Aivan kaikkien valmistautuminen ei ole alkanut ihanteellisella tavalla.

Norjasta on saatu tällä viikolla ikäviä uutisia. Maan miesten hiihdon kärkinimiin kuuluva Pål Golberg ei pääse mukaan maajoukkueleirille. Norjan joukkueen lääkäri Ove Feragen vahvisti asian Adresseavisen-lehdelle.

– Pålilla on nilkkavamma, joten hänen pitää sopeuttaa harjoitteluaan tulevalla viikolla. Siksi hän jää kotiinsa harjoittelemaan, selvitti Feragen.

Siskokset Tiril ja Lotta Udnes Weng ovat myös ulkona leiriltä. He eivät pääse mukaan sairastumisen vuoksi.

Golberg on Norjan kärkihiihtäjiä. Hän voitti kaudella 2022–2023 maailmancupin normaalimatkojen cupin.

33-vuotias suksitaituri oli myös viime vuonna Planican MM-kisojen yksi hiihtokuninkaista. Hän lähti Sloveniasta kolme MM-kultaa kaulassaan.

LUE MYÖS