Nyt se on varmaa – Suomen keihässankari tylysti pihalle EM-kisoista
Suomen joukkueeseen yleisurheilun Rooman EM-kisoissa nimettiin keskiviikkona 42 urheilijaa. Nyt täydennettiin maaliskuussa tehtyjä valintoja ja lisää voi olla luvassa vielä torstaina.
– Nyt koossa on 57 urheilijan joukkue, joka täydentyy vielä torstaina, kun Euroopan yleisurheiluliitto saa eri maiden liitoilta tiedot siitä, ketkä kaikki valintakelpoiset urheilijat ovat kisoihin osallistumassa, sanoo SUL:n GM Jani Tanskanen tiedotteessa.
Monessa lajissa ei ollut ylitarjontaa. Miesten keihäänheitossa oli kuitenkin enemmänkin kisarajan viime vuonna ylittäneitä.
Oliver Helander oli jo valittu kisoihin. Hänelle seuraa tekevät Toni Keränen ja kahden vuoden takainen EM-pronssimitalisti Lassi Etelätalo.
Ratkaisu tarkoittaa sitä, että EM-kisarajan ylittänyt Toni Kuusela ei ole mukana. Hän sijoittui viimeksi EM-kisojen viidenneksi.
Kuuselan tilanne ei kuitenkaan ole hyvä. Hän oli viime vuonna nilkkaleikkauksessa, ja tänä vuonna operoitiin hauis. Hän aloitti kautensa vaisulla tuloksella Lahden Motonet GP:ssä.
Lassi Etelätalo ja Toni Keränen ovat myös aloittaneet sesonkinsa kohtuullisen heikosti.
Suomen Urheiluliitto (SUL) on valinnut toisessa valinnassa 7.–12. kesäkuuta Rooman EM-kilpailuissa kilpailevaan joukkueeseen seuraavat urheilijat:
Miehet, 200 m: Samuel Purola, Oulun Pyrintö.
110 m aj: Santeri Kuusiniemi, Jyväskylän Kenttäurheilijat.
20 km kävely: Aleksi Ojala, Urjalan Urheilijat.
Seiväs: Juho Alasaari, Laihian Luja, Urho Kujanpää, Tampereen Pyrintö.
3-loikka: Tuomas Kaukolahti, Kenttäurheilijat-58, Vantaa, Simo Lipsanen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet.
Moukari: Aaron Kangas Kankaanpään seudun Leisku, Tuomas Seppänen, Noormarkun Nopsa.
Keihäs: Lassi Etelätalo, Joensuun Kataja, Toni Keränen, Limingan Niitto-Miehet.
Naiset, 100 m: Lotta Kemppinen, HIFK-friidrott.
400 m: Mette Baas, Joensuun Kataja.
1500 m: Sara Lappalainen, Borgå Akilles.
5000 m: Nathalie Blomqvist, IK Falken, Pedersöre.
10000 m: Nina Chydenius, Gamlakarleby IF Kokkola.
Puolimaraton: Alisa Vainio, Lappeenrannan Urheilu-Miehet.
100 m aj: Lotta Harala, Tampereen Pyrintö, Nooralotta Neziri, Jyväskylän Kenttäurheilijat.
400 m aj: Kristiina Halonen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Hilla Uusimäki, Kenttäurheilijat-58, Vantaa.
3000 m ej: Ilona Mononen, Lahden Ahkera.
Korkeus: Heta Tuuri, Turun Urheiluliitto.
Seiväs: Saga Andersson, Esbo IF, Elina Lampela, Oulun Pyrintö.
3-loikka: Jessica Kähärä, Mikkelin Kilpa-Veikot, Kristiina Mäkelä, Orimattilan Jymy, Senni Salminen, Imatran Urheilijat.
Kuula: Emilia Kangas, Kuortaneen Kunto, Senja Mäkitörmä, Varpaisjärven Vire, Lapinlahti, Eveliina Rouvali, Kuopion Reipas.
Kiekko: Helena Leveelahti, Virtain Urheilijat, Salla Sipponen, Tampereen Pyrintö.
Moukari: Suvi Koskinen, Kauhajoen Karhu, Krista Tervo, Karhulan Katajaiset.
Keihäs: Jatta-Mari Jääskeläinen, Turun Urheiluliitto.
4×100 m: Petra Häggqvist, Helsingin Kisa-Veikot, Lotta Kemppinen, HIFK-friidrott, Anniina Kortetmaa, Jyväskylän Kenttäurheilijat, Anna Pursiainen, Espoon Tapiot.
4×400 m: Mette Baas, Joensuun Kataja, Aino Pulkkinen, Jyväskylän Kenttäurheilijat, Milja Thureson, Lahden Ahkera, Katriina Wright.
Ensimmäisessä valinnassa 8.3. Suomen EM-kisajoukkueeseen valitut urheilijat:
Miehet, 100 m Samuli Samuelsson, Ikaalisten Urheilijat
110 m aj: Elmo Lakka, Jyväskylän Kenttäurheilijat
3000 m ej: Topi Raitanen, Helsingin Kisa-Veikot
Kolmiloikka: Aaro Davidila, Lapin Lukko Rovaniemi
Keihäs: Oliver Helander, Oulun Pyrintö
20 km kävely: Veli-Matti ”Aku” Partanen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet
Naiset, 800 m: Eveliina Määttänen, Espoon Tapiot
100 m aj: Reetta Hurske, Tampereen Pyrintö
400 m aj: Viivi Lehikoinen, HIFK-friidrott
Korkeus: Ella Junnila, Tampereen Pyrintö
Seiväs: Wilma Murto, Salon Vilpas
Moukari: Silja Kosonen, Turun Urheiluliitto
Keihäs: Anni-Linnea Alanen, Oulun Pyrintö
Puolimaraton: Camilla Richardsson Esbo If (tulosraja myös 5000 ja 10 000 metrille)
Seitsenottelu: Saga Vanninen, Tampereen Pyrintö
Suomen Urheiluliitto (SUL) on täydentänyt Roomassa 7.-12. kesäkuuta kilpailevaa yleisurheilun EM-joukkuetta seuraavasti:
Miehet, 200 m: Viljami Kaasalainen, Jyväskylän Kenttäurheilijat.
10 000 m: Mika Kotiranta, Joensuun Kataja.
400 m aj Jere Haapalainen, Tampereen Pyrintö, Tuomas Lehtonen, Liedon Parma.
Korkeus: Arttu Mattila, Äänekosken Urheilijat.
Seiväs: Tommi Holttinen, Turun Urheiluliitto.
Pituus: Kristian Pulli Oulun Pyrintö, Kasperi Vehmaa Lappeenrannan Urheilu-Miehet.
20 km: Jerry Jokinen Turun Urheiluliitto.
Naiset, 200 m: Anniina Kortetmaa, Jyväskylän Kenttäurheilijat, Aino Pulkkinen Jyväskylän Kenttäurheilijat.
Kortetmaa on valittu aiemmin 4 x 100 metrin viestiin ja Pulkkinen 4 x 400 metrin viestiin.
Seiväs: Silja Andersson Esbo If.
Pituus: Jessica Kähärä Mikkelin Kilpa-Veikot.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Kalle Palander teki uuden aluevaltauksen – palaute oli brutaali
- Hiihtotähti sanoi sen suoraan – nautti Therese Johaugin romahduksesta
- IS: Remi Lindholmin romahdus kuohuttaa – ”Sukset nurkkaan”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Yleisurheilun olympiavoittaja on kuollut
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Rakkaus kukoistaa – hiihtäjät löysivät toisensa
- Hiihtotähti sanoi sen suoraan – nautti Therese Johaugin romahduksesta
- IS: Remi Lindholmin romahdus kuohuttaa – ”Sukset nurkkaan”
- Iivo Niskasta kyykyttänyt tähti ulos Tour de Skiltä – miehen kuppi meni nurin
- Aleksandr Bolshunov murtui kyyneliin kesken hiihdon – ei voinut käsittää, mitä hänelle on tapahtunut
- Paljastus: Tätä ainetta Norjan hiihtotähdet käyttävät nyt