Ronnie O’Sullivan ja Stuart Bingham pelaavat snookerin MM-kisojen puolivälierissä. O’Sullivan aloitti hieman tahmeasti kohtaamisen, ja ottelu on avauspäivän jälkeen tilanteessa 4–4.

Yksi faneja ja asiantuntijoita hämmästyttänyt hetki koettiin seitsemännessä erässä, kun O’Sullivan epäonnistui pussittamaan erittäin helpon punaisen kulmapussiin. Seitsenkertainen maailmanmestari reagoi lyömällä keppinsä voimalla pöytään.

– Hän ei voi uskoa tätä. Me emme voi uskoa tätä, kommentoi BBC:n asiantuntijana ollut seitsenkertainen maailmanmestari Stephen Hendry.

– Tuolle ei löydy mitään tekosyytä. Tuo on anteeksiantamatonta, linjasi Hendry myöhemmin.

Tunarointi ei pilannut O’Sullivanin peliä, sillä hän onnistui lopulta voittamaan tuon seitsemännen erän. Epäonnistuminen herätti kuitenkin keskustelua. Snookerässä ja O’Sullivanin hyvä ystävä Jimmy White arvioi tapahtunutta Eurosportilla.

– Ei hän kovin usein lyö ohi tuollaista punaista. Ei tuota voi uskoa.

O’Sullivan jahtaa Sheffieldissä historiallista kahdeksatta maailmanmestaruutta.

Lyönti näkyy videon alussa.

Eurosport

@eurosport
"Ronnie has 𝙨𝙩𝙧𝙪𝙜𝙜𝙡𝙚𝙙."

Jimmy White discusses the rare sight of a frustrated Ronnie O'Sullivan 💢

#CazooWorldChampionship

LUE MYÖS