Tero Pitkämäen uusi suojatti täräytti mahtikaaren – huima ennätysparannus

Teemu Narvi otti sunnuntaina Pohjoismaiden mestaruuden. Hän voitti Malmön keihäskisan tuloksella 82,37.
Tero Pitkämäen valmennettava ylitti ensimmäistä kertaa urallaan 80 metrin rajan. Ennätys parani peräti 260 senttiä.
– Reilu 60 senttiä jäätiin EM-rajasta. Se oli eka fiilis, Narvi kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Nyt sain hyvin suljettua vasemman puolen. Se on ollut vauhtiheittämisen ongelmakohta, että vasen puoli lähtee heitossa aukeamaan aikaisin. Nyt sain sen suljettua paremmin ja se teki viisi metriä lisää siihen, mitä olen treeneissä pystynyt heittämään, Narvi sanoi.
Topias Laine heitti samassa kisassa neljänneksi tuloksella 76,17.
Narvi siirtyi viime syksynä Tero Pitkämäen ja Martin Grandellin valmennukseen. Treenikausi on ollut onnistunut.
– Kun saan heitossa vasemman puolen suljettua, tuki pitää ja käsi on takana, ominaisuudet riittävät helposti tuollaiseen heittoon. Siitä ei ole kiinni, Narvi sanoi.
– Talven aikana kaikki on kehittynyt. Kaikki mitä olen testannut, on mennyt eteenpäin ja pitkästä aikaa olen saanut myös ehjän harjoituskauden, kun viime vuosina harjoituskaudet ovat menneet sairastelujen tai vammojen kanssa.
– Meillä on hyvä tiimi. Kehityksen taustalla on hyvä perustyö ilman kompromissejä. Tero tekee enemmän ohjelmia ja Martin katsoo heittoja, arvioi Narvi taustatiimiään.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Hiihtotähti Jasmi Joensuulta yllättävä veto
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Eroava Riitta-Liisa Roponen yhtä hymyä – viihtyi Lapin lumilla tässä seurassa
- Maria Huntingtonin temppu käynnisti sontamyrskyn – näin nainen reagoi
- Uuden äärellä – Kristiina Mäkelän elämässä valtava muutos
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Paljastus: Oma rakas pöyristyi Therese Johaugin toiminnasta – ”Oletko hullu?”

- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Uuden äärellä – Kristiina Mäkelän elämässä valtava muutos
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Paljastus: Oma rakas pöyristyi Therese Johaugin toiminnasta – ”Oletko hullu?”
- Suomen hiihtonaiset laittoivat bilevaihteen silmään Levillä – tällaista jälkeä tuli
- Venäjällä pamautettiin kunnon shokkiväite Aleksandr Bolshunovista