Ella Junnila laukoi EM-finaalin jälkeen tylyä tekstiä Ylelle

Korkeushyppääjä Ella Junnila onnistui jälleen upeasti arvokisoissa. Junnila oli viides naisten korkeuden EM-finaalissa kauden kotimaisella kärkituloksella 193.
Ukrainan supertähti Jaroslava Mahutshih vei voiton tuloksella 201. Serbian Angelina Topic (197) ja Ukrainan Irina Geraschenko (195) nappasivat seuraavat sijat.
Junnila oli isossa kuvassa varmasti tyytyväinen. Hän teki kuitenkin Ylen haastattelussa selväksi, että päähänkin otti.
– Rehellisesti tympii tämä homma. Oli kaikki saumat ottaa mitali. Tänään vain muut hyppäsivät paremmin, myönsi Junnila Ylelle.
Junnila kertoi SUL:n tiedotteella, että kauden päätavoite on kuitenkin Pariisissa, jossa jaetaan olympiamitalit.
– Varsinaisen piikkikunnon ajoitan Pariisiin. Tämä oli tällainen ensimmäinen kisa, jossa tsekataan missä mennään, ja hyvältä näyttää, Junnila linjasi.
– Sentillisesti olen lähellä. Korkeus on laji, jossa ennätykset tulevat hyvän perustason kautta. Nyt kun perustaso on noussut näin hyvälle tasolle, uskon että piikkitulos saadaan esille, arvioi Junnila, jonka Suomen ennätys kirjataan 196.
Ilona Monoselta sensaatio
Ilona Mononen taisteli upeasti Rooman EM-kisojen 3 000 metrin esteiden kuudenneksi. Mononen paineli komean Suomen ennätyksen 9.23,28.
– On kyllä aika uskomatonta. En odottanut tällaista, mutta pidin tätä mahdollisena, kommentoi lajin esteisiin vasta hiljattain vaihtanut Mononen SUL:n tiedotteella.
– En taaskaan keskittynyt kelloon. Sijoituksista juoksin ryhmän mukana ja lopussa otin irti kaiken mikä lähti. Nyt tunsin ennen viimeistä 400 metriä vähän happoja jaloissa. Tämä oli selvästi kovin estestartti, joka minulla urani aikana ollut.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Robert Heleniukselta selvä poliittinen kannanotto SU:ssa
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Reetta Hurskeelta tuima viesti näille ihmisille – ”Älä kommentoi”
- Hiihdon maailmantähdestä saatiin nyt ikävä tilannepäivitys
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Jasmi Joensuu esitteli uuden lookinsa – leukoja tippui lattiaan
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Seiska: Suomalainen urheilulegenda käy hurjaa taistelua – ”Hiljainen tappaja”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää
- Iivo Niskanen sai karun tuomion maailmalta
- Seitsemän pihalle – hiihtomaajoukkueessa tehtiin täysi puhdistus