Pika-aituri Lotta Haralan EM-kisaurakka alkaa perjantain alkuerissä. Haralan mukana pelipaikalla on myös naisen pitkäaikainen kumppani Matias Myttynen.

Entinen huippukiekkoilija julkaisee sosiaalisessa mediassa runsaasti materiaalia menosta ja tunnelmista. Keskiviikkona sängyssä makoileva Myttynen esitteli pariskunnan hotellihuonetta videolla.

– On tää aikamoista glamouria ja haippia, oli video otsikoitu.

– Kuten kaikki tietää, niin yleisurheilijat ovat tällaisia ökyurheiljoita. Tietysti hotellit ja matkustaminenkin ovat sen mukaista. Tällä kertaa on sitten tällainen huone ja tuossa on Lotta palautushousuissa, hassutteli Myttynen.

Videosta selvisi, että hotellihuone oli todellisuudessa kaukana mistään sviitistä. Kyseessä oli varsin pieni huone.

Harala on aloittanut kautensa loistavasti. Hän myönsi EM-kisojen alla, että kisoja oli ehkä liikaakin alkukaudesta.

– Nyt olen levännyt ja tehnyt tarvittavat toimenpiteet, että täällä olen ilman kiputiloja ja palautuneena. Jälkiviisaana ensimmäisen kisan jälkeen olisin voinut pitää enemmän taukoa ennen kuin lähden kilpailemaan tiiviisti, Harala arvioi SUL:n tiedotteella.

– Nyt tilanteen pitäisi olla erinomainen ennen alkueriä. Olen treenannut kaikkea muuta, mutta aitoja en ole juossut ollenkaan. Tällä mennään. En stressaa sitä, sillä juoksen muutenkin harvakseltaan aitaa.

LUE MYÖS