Suomalaisen juoksijan EM-unelma murskaksi – ”Oloni on turhautunut ja surullinen”
Suomelta lähtee iso joukkue yleisurheilun EM-kisoihin Roomaan. Joidenkin unelma meni kuitenkin myös murskaksi.
Upean paluun kansalliselle huipulle tehnyt Ella Räsänen ei kilpaile Roomassa. Hän avautui asiasta Instagramissa.
– Projekti ”Road to Rome” (suomeksi ”Tie Roomaan”) on päättynyt. En valitettavasti kilpaile siellä, alkoi päivitys.
– Kun palasin kisoihin viime vuonna, asetin (ehkä) hullun tavoitteen kilpailla Roomassa, ainakin viestijoukkueessa. Tiesin, että se olisi vaikeaa, muttei mahdotonta.
– Takana on hullu vuosi, johon kuuluu ylä- ja alamäkiä… Tämä satuttaa vielä jonkin aikaa, mutta en edellenkään kadu sitä, että uskalsin unelmoida ja panostaa tähän sekä yrittää aivan loppuun saakka. Aika, terveys ja onni eivät olleet puolellani tässä projektissa.
– Oloni on turhautunut ja surullinen. Vaikka tein kaikkeni, niin joskus sen ei vain ole tarkoitus tapahtua. On vaikeaa, kun haluaa jotain todella paljon. On vain luotettava prosessiin ja että on edessä on isompia asioita, päätti Räsänen ja tsemppasi EM-kisoihin lähtevää Suomen joukkuetta.
Räsänen oli nuorena todellinen huippulahjakkuus. Hän kellotti 400 metriä 19-vuotiaana aikaan 52,37.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään