Topi Raitanen ei saanut Kalevan kisoista haluamaansa. Hän jäi 3 000 metrin estekisassa heikkoon tulokseen 8.46,63. Se riitti SM-kultaan, mutta olympiarankingin suhteen ei tullut apuja.

Kyseessä oli viimeinen mahdollisuus parantaa asemia rankingissa. Toisin kävi.

– Tavoite oli alle 8.30:n aika, nyt se oli kaukana siitä. Juoksu oli raskas niin fyysisesti kuin henkisesti, Raitanen myönsi SUL:n tiedotteella.

Jo ennen kisaa näytti vaikealta, sillä olosuhteet eivät olleet ihanteelliset kovan tuulen vuoksi. Kalevan kisoissa ei ollut tarjolla myöskään ”jäniksen” apua.

Kahden vuoden takainen EM-kultamitalisti ei ole mikään turha selittäjä. Nytkin hän kantoi vastuun itse.

– Ei tilanne ennen kisaa toivoton ollut. Mieheen tämä ratkesi tänään.

Toki Raitanen muistutti, että kova kilpatahti on aiheuttanut omat haasteensa. Kaiken taustalla on kevään loukkaantumismurheet.

– Sama kaava on ollut monena vuonna. Parin kolmen hyvän alkukauden kisan jälkeen tulokset ovat alkaneet huonontua, mutta pienen treenikauden jälkeen olen pystynyt juoksemaan elokuussa vielä parhaimmat kisani. Näyttää siltä, että se tapahtuu nytkin, mutta muualla kuin Pariisissa, harmitteli Raitanen.

Ylen asiantuntija Tuomas Raja nosti tosin TV-lähetyksessä esille, että Raitanen voi edelleen nousta olympiakoneeseen rankingin kautta, jos kaikki miehen edellä olevat tähdet eivät kisoihin pääse tai tule valituksi.

LUE MYÖS