Eveliina Määttänen taisteli sunnuntaina viidenneksi Hengelon 800 metrin kilpailussa ajalla 1.59,85.

Määttänen jäi 0,26 sekuntia Suomen ennätyksestä. Nainen on alittanut kahden minuutin rajan jo kuusi kertaa.

Hengelossa oli mukana maailmanluojan juoksijoita. Määttänen ei kuitenkaan saanut toivotunlaista juoksua.

– Ei tullut vieläkään sellaista kunnon vauhtijuoksua, mutta siihen nähden ihan hyvä kilpailu. Keskityin rentoon ja taloudelliseen juoksuun. Toiveena oli kovavauhtinen kisa, mutta nappisuoritus antaa vielä odotuttaa. Hyvää on, että olen pystynyt tasaiseen tekemiseen koko kauden, Määttänen kommentoi SUL:n tiedotteella.

Valmentaja Jan Petrač oli samoilla linjoilla.

– Eveliinalla on nyt varma taso 1.59–2.00:n välille erilaisista kisoista, mutta sitä todella hyvää vauhtijuoksua joutuu odottamaan. Sitten tuloskin on erilainen.

LUE MYÖS