IL: Ella Junnilan romahdus hämmästyttää – naiselta selvää tekstiä

Loistavassa iskussa alkukauden aikana ollut Ella Junnila oli yksi Kalevan kisojen pettymyksistä.
Junnila jäi kauas SE-tuloksestaan ja oli SM-kisojen kakkonen tuloksella 186. Naisen romahdus hämmästytti. Asiasta puhui esimerkiksi asiantuntija Arto Bryggare Iltalehdessä.
– En ymmärrä. Siellä on täytynyt olla harjoituksellisesti joku tilanne. Juoksuhan ei kulkenut ollenkaan niin kuin Turussa.
– Olympialaisiin on pitkä aika ja Junnilan suoritukset Roomassa ja Turussa olivat niin kovaa luokkaa, että hän kuuluu edelleen ihan huippulupausten sarjaan, Bryggare arvioi IL:lle.
Junnila puhui itse tilanteestaan. Hänellä oli selvä arvio omasta tilanteestaan.
– En ole ikinä tuollaisissa tuulissa hypännyt, mutta minulla kilpailu kaatui tänään siihen, että olen treenijaksolla. Yleensä menen kisoihin niin, että on kaksi lepopäivää alla. Nyt tulin ilman yhtään lepopäivää tähän, Junnila sanoi SUL:n tiedotteella.
– Vaikka lauantaina karsinnassa oli vain yksi hyppy, siinä joutuu tekemään verryttelyt ja kaikki muut. Se rasittaa sen verran. Nyt treenaillaan vielä ensi viikon puoleenväliin ja sitten herkistellään Pariisia varten.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Robert Heleniukselta selvä poliittinen kannanotto SU:ssa
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Jasmi Joensuu esitteli uuden lookinsa – leukoja tippui lattiaan
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Seiska: Suomalainen urheilulegenda käy hurjaa taistelua – ”Hiljainen tappaja”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”