Keihäänheittäjä Oliver Helanderin 81,53 metrin kaari riitti tällä kertaa pronssiin Kalevan kisoissa. Helander ei ollut kisan jälkeen luonnollisesti tyytyväinen mies.

Paniikkinappulaa ei ole syytä painaa Pariisin olympialaisten suhteen. Helander teki kuitenkin selväksi, että jotain on luultavasti tehtävä. Nyt on johtopäätösten aika.

– Olosuhde oli ok heittää, mutta oli huonoja heittoja. Jalat ei oikein pelitä, joten oli aika vaikea heittää. Nyt pitäisi saada treenijakso, että pääsee parempaan kuntoon, Helander myönsi SUL:n tiedotteella.

Helanderille on varattu paikka ensi sunnuntaina järjestettävään Timanttiliigan kisaan Pariisiin. Hän arvioi Iltalehdelle, että tuo reissu jäänee tekemättä.

– Keskustellaan valmentaja Tero Pitkämäen kanssa, mikä on järkevintä. Minusta tuntuu, että pieni harjoitusjakso tekisi hyvää.

– Ei mitään sellaista, mistä pitää huolestua. Vähän reeniä, niin kyllä mies pääsee kuntoon, arvioi Helander Iltalehdelle.

LUE MYÖS