Korkeushyppääjä Ella Junnila on yksi Suomen suurista toivoista Pariisin olympialaisten yleisurheilussa.

Junnila teki Paavo Nurmi Gamesissa uuden Suomen ennätyksen 197. Hän oli sitä ennen EM-kisojen viides.

Viime kisoissa on ollut vaikeaa. Aihetta huoleen ei kuitenkaan pitäisi olla. Junnila laukoi Ylelle selvää tekstiä omasta kunnostaan.

– Olen elämäni kunnossa fyysisesti, ja teknisesti homma sujuu. On kiva lähteä olympialaisiin, paalutti Junnila Ylelle.

Junnila on toistaiseksi tullut tunnetuksi kovana arvokisaurheilijana. Siitä on todisteena myös EM-hallipronssi kolmen vuoden takaa. Junnila avasi omaa keskittymistään Ylelle.

– En näe enkä kuule mitään, koska olen niin keskittynyt omassa kuplassa. Kun hyppysuoritus tulee, lataus tulee hyökyaallon lailla.

Naisten korkeushypyn karsinta järjestetään 2. elokuuta. Finaali kilpaillaan kaksi päivää myöhemmin.

Tästä Ylen juttu.

LUE MYÖS