Jalkavammasta kärsivä Wilma Murto tavoittelee tiukasti menestystä Pariisin olympialaisissa.

Murto oli vielä muutama kuukausi sitten jopa Suomen suurin mitalitoivo Pariisissa, mutta vammat ovat tehneet tilanteesta erittäin haastavan.

Murrolla riittää sosiaalisen median päivitysten perusteella edelleen uskoa. Yleisurheilulegenda Arto Bryggare ei ole myöskään heittänyt pyyhettä kehään. Hän puhui asiasta Iltalehdelle.

Bryggaren mukaan naisten seipään vaisu taso antaa Murrolle mahdollisuuden.

– Tuo on sillä tavalla hankalaa, että jos joutuu menemään kilpailuun EM-kisojen loukkaantumisen jälkeen, ei kannata liikaa laskea hänen varaansa. On täysin kohtuutonta vaatia tai edes toivoa hurjia tuloksia, jos ei pääse kilpailuseipäällä hyppäämään kovissa kilpailuissa.

– Wilman tekniikka on sellainen, että hän ei terveenä tarvitse hirveän montaa kilpailua alle, että homma kulkee, arvioi Bryggare Iltalehdelle.

Terveet seivästähdet ovat toki tehneet kovia tuloksia kesällä. Molly Caudery (492), Nina Kennedy (488) ja Angelica Moser (488) ovat hypänneet viimeisen kuukauden aikana korkeammalta kuin Murto koskaan urallaan.

On mielenkiintoista pohtia, kuinka realistista on odottaa, että loukkaantumisesta juuri toipunut Murto pystyy haastamaan nuo maailmantähdet, jotka ovat saaneet harjoitella ja urheilla terveenä.

Tästä Iltalehden juttu.

LUE MYÖS