Senni Salminen avasi suunsa – pamautti Ylelle selvää tekstiä
Senni Salminen lähtee ainoana suomalaisena kolmiloikkaajana Pariisin olympialaisiin. Hän kilpaili keskiviikkona Lappeenrannan Motonet GP:ssä.
Olosuhteet olivat hieman haastavat sateen vuoksi. Salmista tilanne ei kuitenkaan haitannut. Hän voitti tuloksella 13,90.
– Minua ei sade yleensä haittaa. Nyt ensimmäinen hyppy oli rento ja varovainen.
– Nyt juoksu tuli hyvin ja askelkin osui, mitä on harjoiteltu. Olympialaisiin lähden luottavaisena. Tiedän olevani kunnossa, kommentoi Salminen SUL:n tiedotteella.
Jessica Kähärä oli toinen tuloksella 13,66. Kristiina Mäkelä taisteli kolmanneksi 13,62 kantaneella hypyllä.
Salminen kommentoi kisan alla Ylelle, että hänen Kalevan kisoissa pyörähtänyt nilkkansa on kunnossa. Nainen teki myös selväksi, että hän on valmis Pariisin kisoihin. Tunnelmat ovat täysin erilaiset kuin kolme vuotta sitten Tokion olympiavuonna.
– Olin pieni raukka silloin. Minut oli heitetty isoon urheilumaailman. Olin peura ajovaloissa.
– Kolmessa vuodessa on aika paljon opittu. Uskon, että tulee hyvin erilainen kokemus, Salminen linjasi Ylelle.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään