Suomalaiselle pikajuoksutaivaalle on nousemassa uusi kovan luokan nimi. Viime syksystä saakka kunnolla pikajuoksuun panostanut László Merényi oli sunnuntaina huimassa iskussa Jämsänkosken pikajuoksukarnevaaleilla.

Merényi paineli 100 metrin aikaan 10,27. Tulos ei kuitenkaan ole tilastokelpoinen, sillä myötätuulta oli 2,3 metriä sekunnissa.

– Iso yllätys. Olin kaivautumassa järvestä ylös, kun kuulin ensin, että 10,15 ja sitten ajan 10,27. Sitä on edelleen aika vaikea uskoa, ällisteli 19-vuotias Merényi SUL:n tiedotteella.

Merényin ennätys on parantunut merkittävästi tänä vuonna. Jämsänkosken alkuerissä tuli jo tilastokelpoisesti uusi ennätys 10,45.

Naisten 200 metrillä Aino Pulkkinen juoksi mahtavan ajan 23,07, mutta myötätuulta oli 3 metriä sekunnissa.

– Kuulin ekana, että aika olisi 23,50, mutta sitten tultiin sanomaan, että kova aika 23,07 ja minä, että mitä ihmettä, mutta kerrankin oli 200 metrillä hyvät myötätuulet ja ekat 50 metriä tuuli tuli suoraan takaa, Pulkkinen kommentoi SUL:n tiedotteella.

LUE MYÖS