Brutaalia faktaa: IL:lle lausuttiin armotonta tekstiä Viivi Lehikoisesta
Viivi Lehikoisen kausi on ollut pääosin vaikea. Tuo sama kaava jatkui sunnuntaina Pariisin olympialaisissa.
Hän jäi 400 metrin aitojen alkuerissä heikkoon aikaan 56,67. Toivo ei ole vielä täysin menetetty, sillä Lehikoinen pääsee maanantain keräilyeriin. Sieltä voi aueta välieräpaikka.
– En tiedä, miksi kävi niin. Fiilis oli hyvä, mutta jouduin menemään heti kuudellatoista askeleella, kun en halunnut juosta väärällä jalalla. Vauhti pysähtyi jonkin verran, Lehikoinen kommentoi juoksuaan Ylelle.
SE-nainen jäi kauden parhaastaan lähes kaksi sekuntia. Ylen kamerat tallensivat, kuinka Lehikoisen juoksu sai surkean alun.
Hänen rytminsä näytti menevän sekaisin jo ensimmäisellä aidalla. Juoksu meni sipsutteluksi, kun Lehikoinen lähestyi ensimmäistä aitaa. Vaikeudet jatkuivat ratakierroksen aikana.
Iltalehden asiantuntija Arto Bryggare täräytti suorat sanat Lehikoisen touhusta.
– Alku meni heikosti ja loppusuora painoi. Ajan pitää tulla rajusti alas, jos meinaa välieriin. Tuolla ajalla olisi oltu Kalevan kisoissa pronssilla. Viivin kohdalla valitettavasti näyttää siltä, että kevään virheet näkyvät yhä, linjasi legenda IL:lle.
Lehikoinen ei ollut juttutuulella kirjoittavan median edessä. Ilta-Sanomat kertoi, ettei nainen halunnut puhua medialle.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Rukan suomalaissensaatio yllätti – nainen julkaisi uimapukukuvan
- Rukalla puhutti – IL: Ylen toimittaja Laura Arffman ikävän vihjailun kohteena
- Norjalainen hiihtomies katsoi Suomen tähtien menoa – latasi Ylelle brutaalin totuuden
- Maria Huntingtonin kuppi meni nurin IS:n ”ilkeästä” tempusta – ”Mennään jo rajan yli”
- Asiantuntija ei halunnut vaieta – pamautti IS:lle karun totuuden Kerttu Niskasesta
- Wilma Murto katosi kuvasta – nyt saatiin totuus naisen tilanteesta
- Kohu on valmis – Kaisa Mäkäräiseltä selvää tekstiä Ylelle
- Juhlat päättyivät lyhyeen – Jasmi Joensuu romahti rajusti
- Hempeilyä hiihtotähtien välillä – kuvat Rukalta eivät jätä mitään epäselväksi
- Johannes Kläbon temppu Rukalla oli liikaa – toinen hiihtotähti haukkui miehen pystyyn
- Ikävä viesti tavoitti kesken Rukan kisan – Ylen Aino-Kaisa Saarinen murtui kyyneliin
- Toni Nieminen katsoi totuutta silmiin – ”Jotain tarttis varmaan tehdä, että pysyy hengissä”
- Ei kuulosta hyvältä – Reetta Hurskeelta ikävä tilannepäivitys
- Johannes Kläbon temppu Rukalla oli liikaa – toinen hiihtotähti haukkui miehen pystyyn
- Viivi Lehikoinen vahvisti synkän totuuden – ”En jaksa enää esittää”
- Nyt ei ole enää mitään epäselvää – ikävä totuus Aleksandr Bolshunovista selvisi
- Norjalainen hiihtomies laukoi tylyä tekstiä Suomesta – tämä näky oli liikaa
- Ylen kameramieheltä mautonta touhua – selostaja Kimmo Porttilalta jäätävä reaktio
- Tätä ei TV:ssä nähty – Sami Jauhojärvi sai kuulla Suomen hiihtotähden ikävät sanat
- Hempeilyä hiihtotähtien välillä – kuvat Rukalta eivät jätä mitään epäselväksi