Ranskalaisfanien käytös Heili Sirviötä kohtaan ällistyttää
Suomen Heili Sirviö onnistui tiistaina loistavasti rullalautailun parkissa Pariisin olympialaisissa. Sirviö teki viimeisellä runillaan pisteet 88,89 ja oli upeasti viides.
Sirviö yllätti jo pelkästään selvittämällä tiensä karsinnasta finaaliin. 13-vuotias Sirviö keräsi karsinnan toisella runillaan kovat pisteet 83,42 ja oli jo karsinnan viides. Kahdeksan parasta eteni finaaliin.
Suomessa on luonnollisesti otettu kaikki irti maamme olympiahistorian nuorimman urheilijan suorittamisesta. Sirviö on kerännyt kuitenkin paljon muitakin ihailijoita.
Ylen toimittaja Joel Holma on seurannut kisapaikalla tiistain tapahtumia. Hän raportoi finaalin yhteydessä, että Sirviö on suuressa suosiossa fanien keskuudessa.
– Heili on täällä mun mielestä jopa supertähden asemassa. Esimerkiksi karsinnan jälkeen ennen haastattelua hän vietti varmaan viisi minuuttia tuolla, kun hän antoi selfieitä ihmisille, nimmareita.
– Hän on todella suosittu täällä ja itse kilpailun aikana kyllä noille Heilin tempuille mun mielestä on annettu aplodeita kaikkein eniten, ainakin top 3. Heili Sirviö, 13-vuotias suomalainen, kyllä hänestä supertähteä täsä ollaan veistelemässä. Varmasti sellainen jopa tulee, jos se mitali on kaulassa kohta, fiilisteli Holma Ylen lähetyksessä.
Australian Arisa Trew voitti olympiakultaa tuloksella 93,18. Hopealle taisteli Japanin Cocona Hiraki (92,63) ja pronssin otti Ison-Britannian Sky Brown (92,31).
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Kalle Palander teki uuden aluevaltauksen – palaute oli brutaali
- Hiihtotähti sanoi sen suoraan – nautti Therese Johaugin romahduksesta
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään