Wilma Murto ei halunnut nyt valehdella – myönsi ikävän totuuden
Tällä kaudella akillesvaivasta ja takareisivammasta kärsinyt Wilma Murto selvitti tiensä Pariisin olympialaisten naisten seiväshypyn finaaliin. Se järjestetään keskiviikkona.
Murto on pitänyt viimeiset kuukaudet varsin matalaa profiilia. Hän loukkaantui Rooman EM-finaalissa ja kilpaili nyt ensimmäistä kertaa sen jälkeen.
Karsinta sujui varsin hyvin siihen nähden, että Murrolla ei ole viime aikoina tehtynä kuin yksi täysivauhtinen seiväsharjoitus. Hän teki kuitenkin selväksi, että täydessä iskussa olevasta urheilijasta ei voida puhua.
– Valehtelisin jos sanoisin, että on ihan normaali olo. Viimeiset puoli vuotta olen aina jotain kuntouttanut.
– Juoksut olivat tasaisia ja johdonmukaisia. Silloin on helppo saada muutkin asiat kohdelleen. Kisaseipäisiin kiinnipääseminen on sitten ihan oma juttunsa. Viimeinen verkkahyppy ja viimeinen kisahyppy olivat sellaisia, että jäi hyvä maku ja tatsi keskiviikon finaaliin, arvioi Murto SUL:n tiedotteella.
Juoksuvauhtikin on Euroopan mestarin mukaan varsin hyvä. Hän myönsi kuitenkin, että keskenkuntoisuus näkyy siinä
– Jos jotain voin askelmerkeistä ja seipäistä arvioida, niin ihan hyvällä mallilla on. Ihan parhaasta juoksuvauhdista hiukan puuttuu, ja ihme olisikin, jos ei puuttuisi, Murto viittasi menneisiin vaikeuksiinsa.
Suomalainen seiväshyppääjä Elina Lampela selvitti myös tiensä olympiafinaaliin. Hän ylitti Murron tavoin korkeuden 455.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään