Venäläinen uutistoimisto TASS kertoo kunnon dopinpommista. Peräti 16 alaikäistä venäläisurheilijaa on jäänyt kiinni dopingista.

TASS kertoo lähteekseen Venäjän antidopingtoimiston RUSADA:n. Mukana oli urheilijoita esimerkiksi yhdistetystä, judosta, nyrkkeilystä ja sambosta.

Kuuluisin nimi on taitoluistelun puolelta. Pekingin olympialaisissa käryn vuoksi hylätty teinitähti Kamila Valijeva oli mukana listauksessa.

Kaksi ainetta oli isossa roolissa käryissä. Kuusi kärähti meldoniumista ja kuusi furosemidistä.

RUSADA kertoo nykyään varsin avoimesti dopingkäryistä. Kärynneet eivät ole kovin usein aivan Venäjän urheilun kärkinimiä.

LUE MYÖS