Anthony Joshua palaa kehään lauantaina. Joshua ja Daniel Dubois ottelevat ja panoksena on IBF:n raskaansarjan mestaruusvyö.

Joshua on saanut viimeisen vuoden aikana paljon kehuja. Hän voitti Robert Heleniuksen viime vuoden elokuussa seitsemännen erän tyrmäyksellä.

Joshuan tahti kiihtyi sen jälkeen. Hän hakkasi seuraavaksi Otto Wallinin keskeytyskuntoon viidessä erässä ja tyrmäsi Francis Ngannoun toisessa erässä.

Kaikki eivät kuitenkaan ole täysin vaikuttuneita. Fight Club 24/7 -sivuston Jonny Rashman on tehnyt selväksi, että Joshuan CV:stä ei hänen mielestään löydy erityisen kovia nimiä viime ajoilta.

Rashman antoi myös Heleniuksen kuulla kunniansa. Hän ei selvästikään arvosta suomalaisen taitoja erityisen korkealle.

– Paskaa. Kohtuullinen nyrkkeilijä uransa huipulla. Aiheutti aikanaan ongelmia nyt ainakin (Derek) Chisoralle ja muutamalle muulle. Ihan ok ottelija, mutta hänellä ei ollut enää mitään jakoa Joshua vastaan, arvioi Rashman.

Helenius on tällä hetkellä toimintakiellossa nyrkkeilyn suhteen. Hän voi palata dopingkäryn vuoksi kehään vasta ensi vuoden syksynä.

LUE MYÖS