Joonas Rinteellä on takana monin tavoin onnistunut yleisurheilukesä. Rinne otti vihdoin nimiinsä 1 500 metrin Suomen ennätyksen.

Mies on nyt laittanut kauttaan pakettiin Instagramissa. Hän teki selväksi, että kunto oli kohdillaan.

– Olin tällä kaudella elämäni kunnossa ja siitä isoimpana palkintona pitkään jahdattu 1500m Suomen ennätys. Muutenkin taso otti askeleen eteenpäin ja hyviä onnistumisia oli monia, aloitti Rinne.

Rinne myönsi toki, että täysin tyytyväinen ei voi olla. Häntä ei nähty tänä kesänä EM- tai olympiakisoissa.

– Vaikka tästä voisi tulostason puolesta puhua uran parhaana kautena, tuntuu se kuitenkin ristiriitaiselta, koska kesän päätavoitteisiin ei päästy. 2024 on viime vuodet ollut alleviivattuna ennenkaikkea tärkeänä arvokisavuotena, joten kun oma saldo arvokisojen suhteen jäi nollaksi, pettymys on suuri.

– Kausi kokonaisuutena ei ole kuitenkaan pettymys – päinvastoin. Kesään mahtui koko uran hienoimpia hetkiä ja rakkaus tätä lajia kohtaan palaa voimakkaampana kuin koskaan. Nyt pieni loma ja odotan jo innolla että pääsee aloittamaan ensi kauden hommat. Kippari kuittaa, avautui Rinne.

Päivitys tästä.

LUE MYÖS