Talvi lähestyy. Se tarkoittaa myös Venäjän hiihtoliiton puheenjohtajan Jelena Välben ulostuloja.

Välbeä on herätelty hieman News.ru-sivuston haastattelussa. Naiselle lyötiin kovia kysymyksiä, joihin hän myös tarttui.

Toimittaja nosti esiin, että urheilu ja politiikka on nyt hänen mielestään selvästi yhdistetty toisiinsa. Hän tiedusteli, oliko Välben uran aikana niin.

– Urheilu on aina ollut osa politiikkaa. Isot vallat ovat aina halunneet voittaa. Urheilu on osa politiikkaa. Nyt se ei ole enää lainkaan urheilua. Mielestäni kansainvälisen olympiakomitean pitäisi edistää Pierre de Coubertinin ihanteita ja ajatella ennen kaikkea urheilijoita ja urheilua. Niin ei enää ole. Se on kaatopaikka, joka on mukana kaikessa mahdollisessa, mutta ei missään nimessä rehellisessä urheilussa, linjasi Välbe.

Välbeltä kysyttiin myös naisen lausunnosta, jonka mukaan Amerikka tulee romahtamaan 20 vuoden päästä.

– Se on romahtanut jo vuosia sitten. Ei kukaan halua Amerikkaan. En tiedä, hajoaako se oikeasti valtiona, mutta aiempaa maata ei ole enää olemassa. Jotkut osavaltiot haluavat erota. Kaikki on menossa siihen. Jos ei tule sisällissotaa, jossa he tappavat toisensa.

Välben lausuntoa voi pitää erittäin kummallisena objektiivisin kriteerein. Todellisuudessa Yhdysvaltoihin haluaa valtavasti ihmisiä ympäri maailmaa. Maan Meksikon välisen rajan tapahtumat ovat olleet otsikoissa jo vuosia.

LUE MYÖS