Seppo Rädylle tuttu mies laukoi rajua tekstiä HS:lle
Suomalaisen huippu-urheilun tila on ollut tiukka puheenaihe Pariisin olympialaisten jälkeen.
Nyt suunsa on avannut myös muun muassa Seppo Rätyä ja Päivi Alafranttia maailmanmenestykseen valmentanut Eino Maksimainen. Hän avautui aiheesta Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan.
Maksimainen muistutti, että hänen valmentamansa urheilijat nappasivat esimerkiksi kuusi arvokisamitalia. Vuodesta 1978 vuoteen 1995 keihäänheittovalmentajana toiminut Maksimainen ei saanut lainkaan palkkaa Urheiluliitolta.
– Olympiakomitean kanssa en ollut valmentajan urani aikana tekemisessä. Kuulin kyllä, että sellainen on olemassa, kirjoitti mies nyt HS:ssä ja tarjosi radikaalin vision:
– Nyt herääkin kysymys, tarvitaanko tätä komiteaa. Tietääkseni Olympiakomitean budjetti on yli seitsemän miljoonaa euroa. Suurin rahan tarve on valmentajalla ja etenkin huipulle pyrkivällä urheilijalla. Jos urheilija-valmentajatyöparille budjetoitaisiin vaikka 50 000 euroa vuodessa, komitean vuosibudjetilla voitaisiin jakaa valmennustukea vuosittain noin 150 urheilija-valmentajatyöparille, linjasi Maksimainen.
Tästä Helsingin Sanomien kirjoitus.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Krista Pärmäkoski vai Kerttu Niskanen? Sami Jauhojärveltä selvä näkemys
- Kerttu Niskanen sanoi selvät sanat Suomen toisesta hiihtotähdestä – kaikki näkivät totuuden
- Muistatko Björn Dählien? Norjalainen hiihtolegenda teki nyt huiman tilin
- Keihästähti Oliver Helander palasi parrasvaloihin – viesti oli selvä
- Eveliina Määttäseltä ikävä tilannepäivitys – tätä ei todellakaan kaivattu
- Suomen hiihtotähdeltä lohduton päivitys – ”Elämä ei aina mene omien suunnitelmien mukaan”
- Iivo Niskanen vuoti julkisuuteen merkittävän tiedon
- Venäjän hiihtotähti katosi täysin kuvasta – julkaisi nyt englanninkielisen päivityksen: ”Vapaus”
- Nooralotta Neziri poseerasi pettyneenä sängyssä – tämä toive ei toteutunut
- Kalle Palander avasi nyt suunsa – sieltä tuli jäätävää tekstiä
- Kaisa Mäkäräiseltä jäätävä heitto Kalle Palanderille – alppilegendan reaktio kertoo kaiken
- Kalle Palander avasi nyt suunsa – sieltä tuli jäätävää tekstiä
- Iivo Niskanen vuoti julkisuuteen merkittävän tiedon
- Suomen ennätys murskaksi – pikajuoksijalta älytön ennätysparannus
- Hiihtotähti Anne Kyllösen treffitoive ällistytti
- Suomen hiihtotähdeltä lohduton päivitys – ”Elämä ei aina mene omien suunnitelmien mukaan”
- Venäjän hiihtotähti katosi täysin kuvasta – julkaisi nyt englanninkielisen päivityksen: ”Vapaus”
- Riitta-Liisa Roponen palasi hiihtoladuille – esitteli älytöntä ylivoimaa
- Tästä on glamour kaukana – Reetta Hursketta odotti synkkä näky kisapaikalla
- Aleksi Valavuoren kuppi meni nurin – rajua tekstiä suomalaisesta urheilumiehestä: ”Valehtelee silmät päästään”