Suomalainen tennistähti Emil Ruusuvuori ilmoitti syyskuun alussa jäävänsä loppuvuoden mittaiselle kisatauolle.

– Olen saavuttanut asioita, joista olen haaveillut jo pienestä pitäen. Mutta työn ja palautumisen suhde ei ole ollut kohdallaan. Ylikuormituksesta johtuen olen tehnyt päätöksen jäädä loppuvuodeksi tauolle tenniksestä ja keskittyä fyysiseen ja henkiseen terveyteeni, avasi Ruusuvuori Tennisliiton tiedotteella 4. syyskuuta.

Nyt Ruusuvuori on ehtinyt hieman lomailla tavalla, joka on tehnyt vaikutuksen myös Teemu Selänteeseen. Ruusuvuori julkaisi Instagramissa kuvia ja videoita Lapin pohjoisosasta

– Kalaton kalamies kokemassa Lapin taikaa, luki videon yhteydessä.

Ruusuvuoren kuvat ja videot keräsivät paljon ihastelevia katseita. Myös Selänne oli samoilla linjoilla.

– Upeeta, hehkutti kiekkomies.

Päivitys tästä.

LUE MYÖS