Asiantuntija tiputti synkkiä totuuksia Mike Tysonin tilasta – radikaalin ratkaisun aika
Mike Tysonin ja Jake Paulin välinen nyrkkeilyottelu on tarkoitus järjestää 15. marraskuuta. Ottelun alle on ilmestynyt lisää synkkiä pilviä viime viikkoina.
Yhä useammat asiantuntijat ovat ilmaisseet huolensa 58-vuotiaan Tysonin tilanteen suhteen. Nyt suunsa on avannut myös entinen UFC-ottelija Dan Hardy, joka avasi ajatteluaan Bloody Elbow’lle.
– Niin paljon kuin nautinkin Jake Paulista ilmiönä kamppailulajeissa, tuntuu minusta, että Mike Tysonin hakkaaminen ei tee hyvää hänen brändilleen, arvioi Hardy.
Jake Paul on myös pilkannut Tysonia ottelun alla erilaisin tavoin. Hardyn mukaan tuo voi sotia Paulia vastaan, sillä Tyson on niin pidetty persoona urheilumaailmassa.
Hardy nosti esille karun mahdollisuuden. Hän arveli, että ottelu saatetaan jopa perua.
– Ei minua yllättäisi, jos ottelu kaatuu, koska ihmiset Miken ympärillä suojelevat häntä. Sitä kannattaisi mielestäni harkita.
– Jake Paul voi otella montaa muuta ihmistä vastaan, ei hänen tarvitse kohdata Mike Tysonia. Jos hän olisi haastanut hänet 10–15 vuotta sitten, niin se olisi eri asia. Tämä versio Mikesta ei ole sama persoona kuin ennen, eikä hän edusta sitä, Mike Tyson oli lajin huipulla, linjasi asiantuntija.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään