Suomalaiselta hiihtäjältä Kerttu Niskaselta on nähty kesän aikana harjoitteluun liittyviä sosiaalisen median päivityksiä. Perjantaina oli kuitenkin vuorossa jotain muuta.

Niskanen juhlisti nimittäin erityistä päivää. Hän julkaisi useita kuvia, joissa pääroolia näytteli Martta-koira.

– Tänään vietetään kansainvälistä eläintenpäivää ja sen kunniaksi muutama kuva mun sankarista. Tämä pieni pööpiäinen on tuonut meille niin valtavasti iloa ja rakkautta.

– Eläimen seura ja merkitys on korvaamaton osa hyvinvointia ja onnellisuutta. Monelle yksinäiselle arjen pelastus ja ainoa seuralainen. Muistakaa pitää näitä tyyppejä hyvänä! kirjoitti Niskanen.

Niskanen on aiemmin kertonut, että hän ottaa monesti Martan mukaan myös maailmalle esimerkiksi harjoitusleireille.

Kuvat tästä.

LUE MYÖS