Shokkisiirto takana – huippuvalmentaja pamautti Ylelle rajua tekstiä Saga Vannisesta
Suomalainen seitsenottelija Saga Vanninen ilmoitti hiljattain vaihtavansa valmentajaa. Kahden vuoden yhteistyö Jesse Jokisen kanssa päättyi.
Jokisen SUL:n tiedotteella lausumista sanoista oli luettavissa, että ratkaisu lähti Vannisen aloitteesta. Naisen uudesta valmentajasta liikkuu nyt huhuja.
Yle kertoo, että virolainen ottelulegenda Erki Nool on vahvasti ehdolla Vannisen uudeksi valmentajaksi. Nool myönsi Ylelle, että keskusteluja on käyty. Vielä ei ole mitään varmaa.
– Kyllä olemme olleet yhteydessä, ja Sagan valmentamisesta on ollut puhetta. Kahden viikon kuluessa asioiden pitäisi ratketa, Nool kertoi Ylelle.
Nool voitti omalla urallaan kymmenottelun olympiakultaa Sydneyssä. Hän kertoi, että Vannisen olisi tarkoitus harjoitella paljon Tallinnassa, mikäli yhteistyö alkaa.
Vanninen on tehnyt loisteliasta jälkeä junioreissa. Nool teki nyt selväksi, että mahdollisen yhteistyön tavoite olisi olympiakulta vuonna 2028.
– Saga on silloin 25-vuotias ja parhaassa iässä. Nyt hän on 21-vuotiaaksi saavuttanut jo erittäin kovia tuloksia (ennätys 6391 pistettä vuodelta 2023), mutta jokaisessa lajissa ja yleisessä fysiikassa riittää kehitettävää, ottelukunnossa niin sanoakseni, linjasi mies Ylelle.
LUE MYÖS
- Hempeilyä hiihtotähtien välillä – kuvat Rukalta eivät jätä mitään epäselväksi
- Johannes Kläbon temppu Rukalla oli liikaa – toinen hiihtotähti haukkui miehen pystyyn
- Ei kuulosta hyvältä – Reetta Hurskeelta ikävä tilannepäivitys
- Toni Nieminen katsoi totuutta silmiin – ”Jotain tarttis varmaan tehdä, että pysyy hengissä”
- Paljastus kulisseista – IS: Suomen hiihtotähden ”tyly” käytös hämmästytti
- Nyt ei ole enää mitään epäselvää – ikävä totuus Aleksandr Bolshunovista selvisi
- Täysin hukassa – IL:lle karu spekulaatio Joni Mäen romahduksesta
- Virpi Sarasvuo laukoi Viaplaylla karuja totuuksia Suomen nykyisistä naishiihtäjistä
- Viivi Lehikoinen vahvisti synkän totuuden – ”En jaksa enää esittää”
- Miten tämä on mahdollista? Janne Ahonen teki käsittämättömän paljastuksen Ylelle
- Ikävä viesti tavoitti kesken Rukan kisan – Ylen Aino-Kaisa Saarinen murtui kyyneliin
- Norjalainen hiihtomies laukoi tylyä tekstiä Suomesta – tämä näky oli liikaa
- Petter Northug viihtyi suomalaisen urheilijanaisen seurassa
- Tätä ei TV:ssä nähty – Sami Jauhojärvi sai kuulla Suomen hiihtotähden ikävät sanat
- Frida Karlssonilta jälleen alatyylistä tekstiä Suomesta
- Miten tämä on mahdollista? Janne Ahonen teki käsittämättömän paljastuksen Ylelle
- Viaplaylla tyly tuomio: Iivo Niskanen pihalle Suomen joukkueesta
- Ylen kameramieheltä mautonta touhua – selostaja Kimmo Porttilalta jäätävä reaktio
- Viivi Lehikoinen vahvisti synkän totuuden – ”En jaksa enää esittää”
- Yksi on poissa – Rukalla herättiin ikäviin suomalaisuutisiin