Suomalaishiihtäjä Johanna Matintalolla on kulkenut tänä vuonna varsin mainiosti. Nyt naisella oli kuitenkin huonompaa kerrottavaa.

Matintalo päivitteli tuntojaan Instagramissa. Hän kertoi ajautuneensa todella huonoon kuntoon. Hän pohti samalla avoimuutta ylipäänsä.

– Joskus elämä tuntuu epäreilulta… Mietin jaanko tätä asiaa ollenkaan, mutta Kristan (Pärmäkosken) elämänkerta ”Avoin” sai myös mut pohtimaan avoimuutta tarkemmin. Monesti someen jaetaan hyviä hetkiä arjesta. Toki joku voi haluta jakaa myös elämän vastoinkäymisiä, mutta pienistä haasteista puhutaan harvemmin. Kiiltokuva elämää on mukavampi ja helpompi esitellä. Enkä ole tässä yleensä poikkeus. Oma kesä ja syksy on kuitenkin ollut tähän asti oikeastaan täydellinen. Ei vain ole ollut mitään huonoa kerrottavaa. Kaikki on mennyt todella hyvin.

– Mun pitäisi olla edelleen Livignossa, mutta istun junassa kohti Zürichin lentokenttää. Leiriä olisi ollut vielä viikko jäljellä, mutta sairastuin muutama päivä sitten rajuun mahatautiin. Kuume huiteli lähes 40 asteessa ja mietin muutamaan otteeseen selviänkö tästä taudista hengissä. Olin niin huonossa kunnossa, ettei matkustaminen kotiin ennen tätä päivää ollut mahdollista.

– Harmittaa ja v*tuttaa, mutta tämä on elämää ja ennen kaikkea huippu-urheilua. Kaikki tehdään niin hyvin kuin mahdollista, mutta silti joskus käy näin. Livignon leiri oli yksi palanen kohti kisakautta, mutta nyt palapeliä pitää kasailla uudestaan. Yritän kuitenkin elää nykyään asenteella, että on rohkeempaa yrittää ja epäonnistua kuin pelätä ja jossitella. Oon luottavainen, että tähän asti hyvin tehty työ palkitsee jossain vaiheessa.

Matintalo sai paljon tsemppiviestejä. Myös Pärmäkoski reagoi päivitykseen.

– Kaikki kääntyy vielä hyväksi, lohdutti Pärmäkoski.

Päivitys tästä.

LUE MYÖS