Yleisurheilu-uransa kesän jälkeen lopettanut Kristiina Mäkelä on avannut Mika Wickströmin kirjoittamassa elämäkerrassa Kristiina Mäkelä – Pitkä tie huipulle (Tammi) varsin paljon henkilökohtaista elämäänsä.

Mäkelä avautuu esimerkiksi kesän 2019 tapahtumista. Hän paljasti isänsä saaneensa kuulla isänsä aivoinfarktista. Mäkelä lähti tuolloin heti Meilahden sairaalaan katsomaan isäänsä.

– Perillä selvisi tilanteen vakavuus: isä oli halvaantunut ja kamppaili elämästään. Ilmeisesti häntä ei ollut tarvinnut elvyttää, mutta tilanne oli kriittinen.

Mäkelä kävi katsomassa isäänsä usein sairaalassa. Hän valmistautui samalla Dohan MM-kisoihin. Naiselle ei paljastettu, mitä koti-Suomessa oikein tapahtui itse kisojen aikana.

– Isä oli saanut keuhkokuumeen Dohassa ollessamme, ja hän oli meinannut kuolla. Äiti ei ollut kertonut minulle mitään, koska hänen mielestään en olisi hyötynyt siitä tiedosta juuri silloin. Hän oli ihan oikeassa. Kuin ihmeen kaupalla isä selvisi hengissä koettelemuksestaan, avasi Mäkelä.

Mäkelän isä pääsi lopulta kotiin kuntoutumaan seuraavan vuoden keväällä.

LUE MYÖS