Norjan hiihdon suuri tähti Therese Johaug palaa tulevalla kaudella kilpaladuille. Johaug päätti hiihtouransa keväällä 2022. Hän synnytti esikoisensa vuonna 2023.

– Lopetin, koska halusin tulla äidiksi. En olisi voinut antaa itselleni anteeksi, jos olisin jatkanut ja päivitellyt sitten 38–39-vuotiaana, miksi en tule raskaaksi, kommentoi Johaug Dagbladetille.

Hiihtäjien raskaudet ovat olleet esillä tänä vuonna. Venäjän naishiihdon ykköstähti Veronika Stepanova on raskaana. Venäläishiihtäjistä myös esimerkiksi Natalja Terentjeva (aiemmin Neprjajeva), Julija Stupak ja Tatjana Sorina ovat synnyttäneet alle 30-vuotiaina.

Johaugilta tiedusteltiin, mikä on hänen mielestään ero venäläisten ja norjalaisten välillä.

– Kyse on kulttuurista. Venäjällä isovanhemmat ovat melkein kuin vanhempia. He kasvattavat paljon lapsenlapsiaan. Se ei aina ole niin Norjassa. Jos olisin vienyt Kristinin (tyttären) äidilleni ja isälleni, eivät he olisi olleet innoissaan, naureskeli Johaug.

Johaugin puheet nousivat otsikoihin myös Venäjällä. Esimerkiksi Sports.ru-sivuston fanit ihastelivat naisen tietämystä.

– Hän ymmärtää venäläisten mentaliteetin.

– Therese on täysin oikeassa, kehuskeltiin naista.

LUE MYÖS