Pika-aituri Nooralotta Nezirin kausi 2024 päättyi jo toukokuun lopussa tulleeseen loukkaantumiseen. Hän on nyt kääntänyt jo tiukasti katseensa ensi vuoteen.

Nezirin viime vuodet ovat loukkaantumisten sävyttämiä. Hänen ennätyksenä 12,81 on ehtinyt vanhentua jo kahdeksan vuotta.

Moni fani on voinut menettää jo toivonsa Nezirin suhteen. Asiantuntija Arto Bryggare on eri linjoilla.

Bryggare teki Iltalehdelle selväksi, että hän uskoo Nezirin rikkovan ennätyksensä ensi kesänä.

– Jos hän saa olla terveenä kesään saakka, Bryggare lisäsi toki IL:lle

– Kevät on tärkeää aikaa pysyä terveenä. Hallikisoissa hän varmasti pääsee jo kovaan kuntoon. Pieniä vammoja vielä kestää, mutta isoja ei saisi tulla. Ja se on hieno juttu, jos Suomella olisi ainakin neljä naista, jotka pystyvät juoksemaan vähintään 12,80.

Reetta Hurske ja Lotta Harala olivat päättyneenä kesänä Suomen kärkinaiset pika-aidoissa. Saara Keskitalo on tehnyt myös vahvaa nousua.

Tästä Iltalehden juttu.

LUE MYÖS