Mike Tysonille selkäsauna – sitten tuli vielä nöyryyttävämpi paljastus
Mike Tysonin ja Jake Paulin välisestä nyrkkeilyn raskaansarjan ottelusta tuli lopulta varsin surullinen näytös.
58-vuotias Tyson ei pysynyt ollenkaan 27-vuotiaan nuoren miehen kyydissä. Iron Mikelta lähti muutama kiva pommi, mutta hän pääosin selviytyi ja otti vastaan iskuja. Paul voitti kaikin tuomariäänin. Tyson ei käynyt kertaakaan lattiassa.
Monet pöyristelivät näkemäänsä X:ssä. Esimerkiksi nykyinen nyrkkeilytähti Terence Crawford ja korislegenda Earvin ”Magic” Johnson sanoivat suorat sanat.
– Rakastan Mike Tysonia, mutta häntä hehkutetaan nyt liikaa (ottelun jälkeen). Hän näytti umpisurkealta. Miten voi harjoitella noin pitkään ja lyödä vain 97 kertaa ottelun aikana, hullua. Olen iloinen, ettei hän satuttanut itseään, avautui Crawford.
– Tämä oli vain surullista. Lopetin katsomisen kesken, koska en enää pystynyt katsomaan. Surullista nähdä Mike tällaisena, koska näin kaikki hänen ottelunsa (huipulla). Tämä ei ollut hyvä ottelu nyrkkeilylle.
Jake Paul puolestaan myönsi medialle Tysonin kannalta nolon faktan, kun ottelun oli päättynyt. Hän teki selväksi nähneensä, että Tyson on aivan puhki jo ottelun keskivaiheessa. Paul otti sen vuoksi rauhallisemmin.
– En halunnut satuttaa häntä, koska hän ei pystynyt tekemään paljon mitään.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään