Suomalainen hiihtolegenda Juha Mieto täytti perjantaina 75 vuotta. Kurikan jätti on antanut sen kunniaksi haastattelun Ilta-Sanomille.

Mieto kertoi, ettei hän aio juhlistaa suuremmin syntymäpäiväänsä. Edessä on pr-töitä Hauholla.

Viimeisen vuoden aikana on keskusteltu Miedon sijoitusten arvosta. Hän kertoi Ilta-Sanomille salkun tämän hetkisen painon olen ”noin 175 000 euroa”.

Mieto on erittäin suosittu persoona kansan keskuudessa. Hänen mielipiteitä kysytään asiasta kuin asiasta. Mieto antoi nyt ymmärtää, että siihen on tulossa stoppi. Hän aikoo jättää julkisuuden.

– En ole koskaan pyrkinyt mihinkään, mutta ihan rehellisesti sanottuna olen minäkin tullut hieman riippuvaiseksi julkisuudesta.

– Katson vielä vuoden 2026 olympialaiset, että näinkö Suomen miehet voittaisivat viestin olympiakultaa 50 vuoden tauon jälkeen. Sen jälkeen alan vetäytyä julkisuudesta, linjasi Mieto IS:lle.

Tästä Ilta-Sanomien juttu.

LUE MYÖS